Mersun uutuusmalli pilkkaa BMW:tä, kun kysyt siltä juuri oikean kysymyksen

Tältä näyttää Mersun ensimmäinen sähköauto EQC 1:48
Mercedes-Benzin EQ-sähköautomalliston esikoinen on GLC:hen perustuva EQC.

Mercedes-Benzin uuteen EQC-sähköautoon on piilotettu pieni tökkäisy rakkaan kilpakumppanin suuntaan.

Erilaiset äänikomennoilla toimivat avustajat alkavat olla yhä yleisempiä uusissa autoissa. Esimerkiksi Mercedes-Benzin uusissa malleissa oleva avustaja osaa muun muassa säätää ilmastointia pyydettäessä. Autolle ei tarvitse sanoa muuta kuin että on liian kylmä tai kuuma.

Autoon tutustumaan päässeet ovat luonnollisesti yrittäneet saada avustajaa tekemään vähän enemmänkin, mutta esimerkiksi vitsiä auto ei suostu heittämään. Mikäli avustajaa pyytää kertomaan vitsin, on vastaus itseironinen:

– En voi. Insinöörini olivat saksalaisia.

Sanomalla oikeat taikasanat, saa auton kuitenkin iskemään saksalaiskilpailija BMW:tä vyön alle. Kun EQC:ltä kysyy, mitä mieltä tämä on BMW:stä, ei vastaus jätä varaa tulkinnalle.

– Samaa mieltä kuin sinäkin, ethän muuten istuisi tässä.

Samanlaista vastausta ei saa, mikäli mielipidettä kysyy Audista, Porschesta tai Volkswagenista, joten joku Daimlerilla on halunnut piikitellä nimenomaan baijerilaisvalmistajaa.

Lähde: The Drive​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat