Mercedes-Benz esitteli alkuvuodesta täysin uuden E-sarjalaisen. Nyt mallisto täydentyy mielenkiintoisella farmarilla, jolle odotetaan edeltäjää suurempaa markkinaosuutta.
Hinta alkaen 56 523 €
E-sarja on yksi Mercedeksen tärkeimmistä automalleista. Keväällä esitelty sedan latasi täyslaidallisen uutta tekniikkaa, ja on jättänyt myös Mersun lippulaiva Ässän varjoonsa. Nyt pakettia täydennetään paljon tilaa tarjoavalla farmarilla.
Tutustuimme uutuusfarkkuun jo aiemmin ulkomailla, ja haimme nyt ensituntumat kotimaasta. Auton kotimaan lanseeraus tapahtuu lokakuun puolivälissä, ja mallistosta löytyy alkuun kaksi bensakonetta (E 200 ja E 250) sekä yksi diesel (E 220 d). Viimeksi mainittu edustaa Mercedeksen uusinta moottorisukupolvea (OM654), jonka kanssa samaan perusrakenteeseen tulee perustumaan myös ensi vuonna esiteltävä uusi kuusisylinterinen rivimoottori.
Suomessa uuden E-sarjalaisen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Kasvua viime vuoteen verrattuna on kertynyt yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 48 prosenttia. Farmarimallin osuus Suomessa on ollut E-sarjalaisen myynnistä noin 30 prosenttia, mutta tähän lukemaan odotetaan huomattavaa kasvua.


