MTV Uutiset uutisoi viime maaliskuussa Satakunnan maakunnassa sijaitsevan Merikarvian kunnan tapahtumasta, joka kehotti kunnan asukkaita lisääntymispuuhiin. Tapahtuman ideana oli saada kuntaan lisää lapsia ja asukkaita.
”Peitot heiluvat Merikarvialla aprillipäivänä” -tapahtuman Facebook-ilmoituksen ohjeet olivat selvät: ”Tyyli on vapaa - raivoisasti, hellästi, aistillisesti, ronskisti, iloiten, pikaisesti, kiireettömästi tai jopa porukalla - kukin makunsa mukaisesti, kunhan ketään ei pakoteta väkisin.”
Tapahtuman isä, Merikarvian sivistysjohtaja Jari Kosma huomautti tuolloin, että peittoa voi heiluttaa petipuuhien lisäksi vaikka siivoamalla.
Merikarvian kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa ei osaa sanoa, ovatko peitot heiluneet enemmän lemmestä vai siivouksesta johtuen.
– Molempiin annettiin ohjeita Väestöliiton ja Marttojen nettisivujen kautta. Kunta ei ottanut kantaa, minkä tyyppisiä peittoja tai millä tavalla niitä pitäisi heilutella, hän naurahtaa.
Kampanjan myötä kunta sai paljon positiivista julkisuutta ja iloista mielialaa paikkakunnalleen. On kuitenkin vaikea arvioida, lisääntyykö paikkakunnan syntyvyys ensi vuoden puolella.
– Marikarvialla on ollut kolea kevät, joten emme ole päässeet tekemään näköhavaintoja, koska ihmisillä on paljon vaatteita päälle. Toivottavasti kesä lämpenee ja nähdään tuloksia hieman paremmin.
