Mereen työnnetyt tyhjät lastenrattaat aiheuttivat suuroperaation: "Jos lapsesta on kyse, kaikki pistetään likoon"

Kahden nuoren miehen erikoinen tempaus aiheutti tänään alkuillasta suuren pelastusoperaation Helsingin Ruoholahdessa. Sivullinen näki, kun kaksi ulkomaalaistaustaista miestä työnsi lastenrattaat mereen konservatorion lähellä Ruoholahdentorilla.

Silminnäkijä soitti heti hätäkeskukseen, ja liikkeelle lähetettiin lukuisia yksiköitä pelastamaan ihmistä vedestä. Hälytys tuli kello 17.25.

– Hätäkeskus käynnisti normaalikaavan mukaan hälytykset. Kun tiedossa oli, että lastenvaunut työnnettiin mereen, niin oletus oli, että kyse on pahimmasta mahdollisesta ja kyydissä oli lapsi, päivystävä palomestari Markku Holopainen kertoo.

Paikalle saapui neljä paloautoa, ambulanssi, kaksi poliisipartiota, pelastuslaitoksen sukeltajat, Rajavartiolaitoksen helikopteri ja kaksi venettä.

– Jos ihminen on meressä, niin silloin lähdetään isosti. Jos lapsesta on kyse, niin pistetään kaikki likoon, Holopainen sanoo.

Vaikeat olosuhteet

Kaksi pelastuslaitoksen sukeltajaa tutki merenpohjan perusteellisesti ja nosti tyhjät lastenvaunut ylös merestä.

Työ oli vaikeaa, sillä kanavassa on vettä vajaat neljä metriä ja mutapohja, eli näkyvyys on olematon.

– Olosuhteet olivat erittäin vaativat. Kaksi sukeltajaa tarkasti kuitenkin saman alueen, ja lisäksi tutkittiin rannat ja veneiden välit, mutta mitään ei löytynyt.

– Vaikuttaa siltä, että kyse oli nuorten miesten turhan rajusta leikkimisestä. Täyttä ajattelemattomuutta. Tässä sidottiin viranomaisten voimavaroja turhaan yli tunnin ajan, Holopainen harmittelee.

Poliisi selvitteli tapahtunutta paikan päällä ja yritti tavoittaa nuoret miehet. Ainakaan heti heitä ei löydetty.

– Joku varmaan ihmettelee, missä hänen lapsensa uudenkarheat lastenrattaat ovat. Jostain ne rattaat on varmaankin varastettu, Holopainen arvelee.

Poliisi jatkaa asian tutkimista.

Lue myös:

    Uusimmat