Mainos

Sivulliset pelastivat jäihin pudonneen 75-vuotiaan pilkkijän hengen – heikot jäät aiheuttaneet tänään jo kaksi hätätilannetta

Länsi-Suomen merivartiosto on saanut tänään kaksi hälytystä jäihin putoamisesta. Viikonloppuna hälytyksiä ei tullut yhtään, mutta heti maanantaina hätätilanteita heikkojen jäiden takia on ollut kaksin kappalein.

Ensimmäinen hälytys tuli meripelastuskeskus Turkuun (MRCC) kello 12.51. Hälytyksen mukaan auto oli vajonnut jäihin Kokkolan Ohtakarissa. Tehtävään hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä Kokkolan merivartioaseman partio.

Nopeasti kuitenkin ilmeni, että auto oli vajonnut jäihin jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, eikä kukaan ollut hädässä. Autolla ajaneet henkilöt olivat päässeet itse yöllä pois autosta.

Todellinen hätätilanne sattui heti edellisen hälytyksen jälkeen kello 13.02.

Airiston matkailukeskuksen rannassa Stormälössa jää petti 75-vuotiaan pilkille lähteneen miehen alta. Apuun hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä, ensihoitoyksikkö ja poliisipartio sekä Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri ja Nauvon merivartioaseman ilmatyynyalus.

Sivulliset saivat kuitenkin heitettyä miehelle laiturilta pelastusrenkaan ja vetivät hänet rantaan. Mies kuljetettiin ambulanssilla jatkohoitoon lievästi kylmettyneenä.

Tilanteessa sivullisten ripeä toiminta oli ensiarvoisen tärkeää, sillä miehellä ei ollut mukanaan minkäänlaisia turvallisuusvarusteita. Todennäköisesti hän olisi menehtynyt ilman sivullisten apua.

Merivartiosto muistuttaa, että viranomaisille olisi hyvä ilmoittaa esimerkiksi jääalueelle jääneistä varusteita tai kulkuneuvoista, vaikka itse ei olisikaan enää hädässä. 

Kun turvallisuusasiat ovat kunnossa, voi jäällä ulkoilla ja tehdä vaikka maailmanennätyksiä. Katso videolta suomalaiskeksijä Janne Käpylehdon taidonnäyte Lohjalla.

0:36

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.