Melania Trump säväytti jälleen erikoisella asulla – oliko takissa piiloviesti?

1:20
Katso videolta, miten Melania Trump on koristellut Valkoisen talon.

Melania Trumpin keltainen takki käänsi katseita.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puoliso Melania Trump tunnetaan näyttävänä pukeutujana. Tyylitaituri säväytti jälleen tällä viikolla, kun hän matkusti puolisonsa kanssa Lontooseen.

Presidenttipari vieraili Clarence Housessa prinssi Charlesin ja herttuatar Camillan luona. Myöhemmin he osallistuivat sotilasliitto Naton 70-vuotisjuhlakokoukseen, jota emännöi kuningatar Elisabet.

Melania Trump oli pukeutunut keltaiseen, viittamaiseen takkiin, jonka alta pilkistivät purppuranpunaisen hihat. Korkokengät olivat samaa sävyä hihojen kanssa.

Melania Trumpia pitkään seurannut toimittaja Kate Bennett kirjoittaa kirjassaan Free, Melania, että Yhdysvaltain ensimmäinen nainen on hyvin tietoinen siitä, mitä hänestä kirjoitetaan mediassa. Bennettin mukaan Trump ei tee mitään sattumanvaraisesti.

– Kaikella, mitä hän tekee, on merkitystä, jopa pukeutumisella, Bennett kirjoittaa.

Aiemmin tällä viikolla Melania Trump julkaisi videon, jossa esittelee valkoisen talon jouluisia koristeluja. Somessa kiinnitetiin huomiota Trumpin valkoiseen takkiin, joka roikkui erikoisesti hänen olkapäillään. Washington Post julkaisi artikkelin, jossa muotitoimittaja haukkui takkia naurettavan näköiseksi.

Yahoo-sivusto arvelee, että Trump pukeutui keltaiseen takkiin lähettääkseen viestin arvostelijoilleen ja osoittaakseen, että hän pukeutuu jatkossakin miten haluaa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja