Saapuuko ensimmäinen nainen Suomeen? Donald ja Melania Trumpin kiinnostuksen kohteet ovat kuin yö ja päivä

Trump tylyttää talk show -juontajia 0:39

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapuu Suomeen maanantaina 16. heinäkuuta. Hän tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin Helsingissä.

VIDEO: Donald Trump lyttää suositut talk show -juontajat

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaaminen kääntää koko maailman katseet Helsinkiin. Maailmanpolitiikan mammuttien kohtaaminen on käynnistänyt pääkaupungissa valtaisat valmistelut ja kuumat spekulaatiot tapaamisen yksityiskohdista.

Yksi puheenaiheista on se, saapuuko Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump puolisonsa mukana Suomeen. Donald Trump matkustaa ison seurueen kanssa, mutta hänen Melania-vaimonsa loistaa usein poissaolollaan.

Pelkästään kesäkuussa presidentti Trump matkusti G7-kokoukseen Kanadaan ja tapasi Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Unin Singaporessa. Melania Trump ei matkustanut presidentin mukana kumpaankaan tilaisuuteen.

Missä on Melania?

Touko-kesäkuussa Melania Trump piiloutui julkisuudelta jopa kuukaudeksi. Ensimmäisen naisen kanslia tiedotti 14. toukokuuta, että Trump on joutunut sairaalaan munuaisleikkauksen vuoksi.

Häntä hoidettiin sairaalassa peräti viiden päivän ajan, minkä jälkeen hän katosi Valkoisen talon suojiin.

Pitkä toipumisaika käynnisti villit salaliittoteoriat siitä, että rouva Trump olisi muuttanut takaisin entiseen kotikaupunkiinsa New Yorkiin tai vieraillut plastiikkakirurgin vastaanotolla.

Trump palasi julkisuuteen vasta 4. kesäkuuta, mutta vakuutti sitä ennen Twitterissä olevansa kotona ja voivansa mainiosti.

Erilaiset rytmit ja rutiinit

The Washington Post julkaisi keväällä laajasti siteeratun artikkelin siitä, miten kaukana Donald ja Melania Trumpin arjen rutiinit ovat toisistaan. Läheinen ystävä kertoi artikkelissa esimerkiksi siitä, miten pari aloittaa päivänsä eri makuuhuoneista.

Siinä, missä Donald herää puoli kuudelta tarkistamaan yön uutisia, Melania herää tunteja myöhemmin lähettämään parin Barron-pojan kouluun.

Presidenttiparin liitto on ollut suurennuslasin alla Trumpin ja aikuisviihdetähti Stormy Danielsin väitetyn suhteen vuoksi. Melania ei ole kommentoinut väitteitä julkisuudessa, mutta hän on hiljalleen nostanut henkilökohtaista profiiliaan edustustehtävissä.

Rouva Trump muun muassa järjesti oman tiedotustilaisuutensa Valkoisessa talossa ja matkusti yksin Barbara Bushin hautajaisiin. 

Lapset sydämen asiana

Donald Trumpin presidenttikauden aikana on käynyt varsin selväksi, että presidentin ja ensimmäisen naisen kiinnostuksen kohteet ovat hyvin erilaiset.

Sillä välin, kun presidentti Trump tapaa päättäjiä ympäri maailman, Melania Trump on keskittynyt hyväntekeväisyystyöhön etenkin lasten parissa.

Hän vierailee toistuvasti sairaiden lasten luona sairaaloissa ja hoitokodeissa. Vuonna 2017 rouva Trump vieraili Teksasissa tapaamassa perheitä, jotka kärsivät Harvey-hurrikaanin tuhoista.

Melania teki yllätyspaluun Teksasiin kesäkuussa 2018, kun hän matkusti tapaamaan siirtolaisperheitä. Sydämellisen yllätysvierailun sijasta huomio kiinnittyi Trumpin takkiin, jonka selässä luki englanniksi: "En todellakaan välitä. Välitätkö sinä?"

Tuolloin hän teki myös harvinaisen kriittisen lausunnon puolisonsa hallinnon päätöksestä erottaa siirtolaislapsia vanhemmistaan. 

Ensimmäinen nainen on ottanut kantaa myös Yhdysvalloissa myllänneeseen opioidiepidemiaan. Hän on puhunut opioidien väärinkäytön vaaroista ja etenkin niiden vaikutuksista sikiöihin.

Vaikka Melania edustaa usein yksin, välillä presidenttipari nähdään myös yhdessä. Kaksikko matkusti aiemmin tänä keväänä esimerkiksi Las Vegasiin tuhoisan joukkoammuskelun jälkeen. Tuolloin he tapasivat muun muassa ammuskelun uhrien perheitä. 

Mikäli Melania saapuisi Suomeen, yksi todennäköisistä vierailukohteista olisi esimerkiksi keväällä avattu Uusi Lastensairaala.

Ulkoministeriöstä kuitenkin kerrotaan MTV:lle, ettei heillä ole toistaiseksi tarkempaa tietoa siitä, millä kokoonpanolla Trumpin perhe saapuu Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat