Meeri Koutaniemi kertoi hauskan faktan Alice Cooperista liittyen Sami Yaffaan: "Meni 50 vuotta, että yksi isoimmista unelmista kävi toteen"

Meeri Koutaniemi teki koskettavan päivityksen, jossa hän hehkuttaa puolisonsa lapsuudenunelman saavuttamista. 

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi, 34, julkaisi hempeän yhteiskuvan puolisonsa Sami Yaffan, 58, kanssa. Yaffa palasi hiljattain kiertueelta Mike Monroen yhtyeen kanssa.  

Jos julkaisu ei näy, näet sen myös tästä

– Muru palas kuukauden pituiselta Euroopan keikkarundilta mökille ja mettään. Ehti tulla aika iso ikävä, Koutaniemi kirjoittaa päivityksessään. 

– Sami kertoi, että lapsena hän keräsi viikkorahoja, vei roskia ja tamppasi mattoja, kun uusi Alice Cooper levy oli ilmestymässä, että säästöt riittäisi uuteen vinyyliin. 10-vuotiaan Samin huoneen seinät oli vuorattu Cooperin julisteilla. Ehti mennä 50 vuotta, että Tapiolassa asuvan pienen pojan yksi isoimmista unelmista kävi toteen. Nyt se sama tyyppi kävi vaan muina miehinä soittamassa Alice Cooperin ja Guns N' Rosesin kanssa kymmenille tuhansille, Koutaniemi kertoo. 

– Mistä tahansa unelmasta voi tulla totta. Tää mies on siitä elävä esimerkki, Koutaniemi päättää.

Meeri Koutaniemi ja Sami Yaffa ovat pitäneet yhtä maaliskuusta 2016 lähtien. Pariskunta kihlautui heinäkuussa 2017 ja avioituivat syyskuussa 2017 Mallorcalla Espanjassa.

Lue myös:

    Uusimmat