Mediatiedot Intian koronakatastrofista: "Ihmiset etsivät lisähappea läheisilleen sosiaalisessa mediassa"

Intian koronakriisi syvenee – Suomen suurlähettilään mukaan pahin on vasta edessä 5:11
Intian koronakriisi syvenee – Suomen suurlähettilään mukaan pahin on vasta edessä

Intian pääministeri on suhtautunut nihkeästi kattaviin kansallisiin liikkumisrajoituksiin.

Poikkeuksellisen pahan koronavirustilanteen kanssa kamppailevan Intian olisi syytä turvautua usean viikon liikkumisrajoituksiin, arvioi johtava yhdysvaltalainen tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci. Hän kommentoi Intian tilannetta Indian Express -lehdelle.

Intian pääministeri Narendra Modi hallintoineen on kuitenkin vastustanut kattavia kansallisia liikkumisrajoituksia, kertoo puolestaan uutistoimisto AFP. Pääministeri on vedonnut siihen, että vuosi sitten laajoista rajoituksista aiheutui vakavaa haittaa taloudelle ja ihmisille.

–  Liikkumisrajoitusten ei tarvitse kestää kuutta kuukautta. Sulkutoimet voivat olla väliaikaisia ja kestää sen aikaa, että tartuntaketjut saadaan poikki. Ei kukaan halua sulkea maata, mutta jo muutaman viikon rajoitukset voisivat vaikuttaa merkittävästi tartuntamääriin, Fauci kuvailee.

AFP:n mukaan erilaisia alueellisia rajoituksia on voimassa useissa osavaltioissa, erityisesti läntisessä Maharashtrassa sekä pääkaupunki Delhissä, jossa sairaalat ovat ylikuormittuneet. Pääkaupungin sulkutoimia päätettiin eilen jatkaa jälleen viikolla.

Fauci sanoi haastattelussa, ettei halua kritisoida Intian toimia, vaan kommentoi tilannetta ainoastaan kansanterveyskysymysten asiantuntijana.

Terveydenhuollossa pitkä rahoitusvaje

Lähes 1,4 miljardin asukkaan Intiassa vyöryy toinen korona-aalto pandemian aikana. Huhtikuun aikana kirjattiin noin seitsemän miljoonaa uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on viime aikoina todettu päivittäin useita satoja tuhansia.

Terveydenhuollon kantokyky on monin paikoin romahtanut ja sairastuneet ovat jääneet vaille hoitoa. Koronaan liittyvistä syistä on kirjausten mukaan kuollut viime päivinä keskimäärin yli 3  000 ihmistä päivässä.

Asiantuntijat ovat arvioineet todellisten tartuntamäärien olevan vieläkin suurempia.

Fauci painotti haastattelussa, että olennaista olisi hankkia kiireesti lisää lääkintätarvikkeita, kuten happea, lääkkeitä ja suojavarusteita. Hänen mukaansa myös rokottamisen jatkaminen on tärkeää.

Mediatietojen mukaan terveydenhuollon romahdus on johtanut siihen, että ihmiset etsivät apua, muun muassa lisähappea, läheisilleen sosiaalisessa mediassa.

Intian sairaanhoitokapasiteetin romahdus juontaa juurensa pitkäkestoiseen terveydenhuollon rahoitusvajeeseen, kertoo esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Sen mukaan useat peräkkäiset hallitukset ovat jättäneet investoimatta terveydenhuoltoon. Osaavan henkilökunnan ja tarvikkeiden puute korostuu maaseudulla ja pikkukaupungeissa.

Vuonna 2018 Intian terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli 1,28 prosenttia, kun se esimerkiksi Yhdysvalloissa oli 17 prosenttia, BBC vertaa.

Hallitusta varoitettiin jo maaliskuussa

Tartuntatilanteen riistäytyminen hallinnasta on näkynyt pääministeri Modiin kohdistuvana arvosteluna.

Intialaisista tutkijoista koostuva paneeli varoitti hallitusta uuden paikallisen virusmuunnoksen vaarallisuudesta jo maaliskuun alkupuolella, kertoo uutistoimisto Reuters. Tutkijat muun muassa kertoivat uuden muunnoksen olevan aiempaa tarttuvampi.

Varoitukset eivät kuitenkaan johtaneet keskushallinnon määräämiin rajoitustoimiin. Sen sijaan maassa sallittiin esimerkiksi laajoja uskonnollisia juhlia sekä poliittisia tilaisuuksia, joita järjesti myös pääministeri Modi puolueineen.

Reutersin mukaan on epäselvää, saiko myös Modi suoraan tiedon tutkijoiden varoituksesta. Modi ei vastannut uutistoimiston kommenttipyyntöön.

Intiassa on todettu yhteensä yli 19 miljoonaa koronavirustartuntaa ja raportoitu yli 200  000 virukseen liittyvää kuolemaa, kertoo yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta. Määrällisesti enemmän tartuntoja on todettu maista vain Yhdysvalloissa. Kirjattujen kuolemien määrässä Intian edellä ovat Yhdysvallat, Brasilia ja Meksiko.

Lue myös:

    Uusimmat