Hamas on pyrkinyt hakemaan aselepoehdotukseen joitakin muutoksia. Israel on sanonut, ettei se voi hyväksyä Hamasin ehdotuksia.
Israelin ja äärijärjestö Hamasin väliset epäsuorat aseleponeuvottelut alkoivat sunnuntaina Qatarin Dohassa. Uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan neuvottelut aloitettiin illalla puoli kymmeneltä.
Palestiinalaislähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille varhain maanantaina, että ensimmäinen tapaaminen oli päättynyt ilman selkeää lopputulemaa. Lähteet sanoivat lisäksi, ettei Israelin neuvottelijoilla ole riittäviä valtuuksia sopimuksen tekemiseen.
Lue myös: Netanjahu: Israel lähettää neuvottelijoita Qatariin, Hamasin muutosehdotuksia ei voida hyväksyä
Hamas on pyrkinyt hakemaan tuoreimpaan aselepoehdotukseen yksittäisiä muutoksia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on torjunut Hamasin ehdotukset.
Hamas ei ole kertonut julkisuudessa tarkempia yksityiskohtia vastauksestaan aselepoehdotukseen. Palestiinalaislähteet ovat kuitenkin kertoneet uutistoimisto AFP:lle, että Hamas on esittänyt vaatimuksia liittyen muun muassa Israelin vetäytymiseen alueelta sekä YK-johtoisen avustustoiminnan jatkamiseen Gazassa.
Sunnuntaina palestiinalainen virkamies kertoi vielä AFP:lle, että Hamas haluaa saada Rafahin rajanylityspaikan avattua, jotta sitä kautta voidaan evakuoida haavoittuneita.
Lue myös: Lääkärit ilman rajoja Gazan GHF-operaatiosta: "Humanitaariseksi avuksi naamioitua teurastusta"
Trump: Sopimus todennäköisesti alkavalla viikolla
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että Gazassa olevien panttivankien vapauttamisesta saadaan hyvällä todennäköisyydellä sopimus äärijärjestö Hamasin kanssa alkavalla viikolla. Trump sanoi, että Gazassa vielä olevista panttivangeista melko moni saataisiin vapautettua.
Yhdysvaltalaispresidentti kommentoi Gazan tilannetta ja aseleponeuvotteluja toimittajille sunnuntaina.
Trumpin on määrä tavata Israelin Netanjahun kanssa Valkoisessa talossa maanantaina. Netanjahuun on kohdistunut viime aikoina enenevässä määrin painetta saada taistelut Gazassa loppumaan ja panttivangit vapautettua.
Netanjahu lähti sunnuntaina matkaamaan kohti Yhdysvaltoja. Hän sanoi toivovansa, että tapaaminen Trumpin kanssa auttaisi edistämään aseleponeuvotteluja.
– Teemme työtä saavuttaaksemme tämän sopimuksen, josta olemme keskustelleet, niillä ehdoilla, joista olemme sopineet, Netanjahu sanoi ennen lentokoneeseen nousemista.
Lue myös: Tony Blair -instituutti ollut mukana "Gazan riviera" -projektissa: Sanna Marin töissä samassa järjestössä
Haaretz: Ehdotus palvelee Netanjahun tarpeita
Israelilaislehti Haaretz julkaisi sunnuntaina analyysin, jonka mukaan tuore aselepoehdotus palvelee Netanjahun omia poliittisia tarpeita. Aselepoehdotuksen välitti Hamasille Qatar, mutta lehden mukaan Netanjahun ja Trumpin hallinnot ovat käytännössä kynäilleet sen yhteistyössä.
Tuorein sopimusluonnos käsittää 60 päivän aselevon, jonka aikana Hamas vapauttaisi Gazasta kymmenen elossa olevaa panttivankia sekä palauttaisi Israelille useita ruumiita. Vastineeksi Israelin on määrä vapauttaa palestiinalaisvankeja.
Gazassa on tiettävästi vielä viitisenkymmentä panttivankia, joista vajaat 30 on Israelin mukaan kuollut. Gazasta vapautettavien määrä vastaa siis noin puolta kaistalla yhä olevista panttivangeista ja Haaretzin mukaan tämä on linjassa Netanjahun vaatimusten kanssa.
Netanjahun koalitiohallituksen äärioikeistolaiset edustajat ovat uhanneet kaataa hallituksen, jos Israel lopettaa taistelut. Netanjahu yrittää lehden mukaan estää tätä tapahtumasta vakuuttamalla heidät siitä, että hän jatkaa taisteluita kahden kuukauden tauon jälkeen.
Neuvotteluja välittävät maat ovat kuitenkin sanoneet, että 60 päivän jälkeen taistelut loppuvat vielä aselepoa pysyvämmin. Tästä välittäjien lupailemasta jatkosta on tarkoitus neuvotella tulevan aselevon aikana.
16:58Mitä Gaza-uutisoinnista voi uskoa? Erikoishaastattelussa Rauli Virtanen ja Teivo Teivainen.
Israel jatkoi iskujaan sunnuntaina
Viime aikoina hyökkäystään Gazan kaistalla laajentanut Israel jatkoi iskujaan sunnuntaina. Gazan väestönsuojeluviraston mukaan Israelin iskut surmasivat sunnuntaina ainakin 26 ihmistä Gazassa.
Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut noin 21 kuukauden aikana päälle 57 400 ihmistä Gazassa. YK pitää uhrilukuja luotettavina.
Israel alkoi moukaroida Gazaa sen jälkeen, kun Gazan aluetta hallitseva Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät iskun Israelin puolelle 7. lokakuuta vuonna 2023. Israelin mukaan hyökkäyksessä sai surmansa päälle 1 200 ihmistä ja noin 250 ihmistä otettiin panttivangiksi Gazaan.
YK:n erityiskomitea on arvioinut, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
2:10Rauniotalo antaa epävarman suojan 50 perheelle Gazassa – "Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa"