Me Naiset: Martina Aitolehti avoimena eronsa syistä – suhde ajautui ääripäihin

Vieraana Martina Aitolehti 10:44
Martina Aitolehti murtui kyyneliin puhuessaan tuoreesta erostaan

Pääsiäisenä eronnut Martina Aitolehti avautuu eron syistä.

Hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehti  erosi puolisostaan Stefan Thermanista huhtikuussa. Ero oli hyvin julkinen ja se sisälsi paljon draamaa. Nyt Aitolehti avautuu eron syistä Me Naiset -lehden haastattelussa. Aitolehti kertoo vuokranneen itselleen asunnon jo maaliskuun alusta alkaen. Tarkoituksena oli herätellä avopuolisoa ymmärtämään heidän tilanteensa. Aitolehti oli nähnyt suhteen menevän eri suuntiin jo vuosien ajan.

Nainen kertoo panostaneensa jo vuosia hyvinvointiin niin fyysiseen kuin myös henkiseen. Puolison matka kulki Aitolehden mukaan toiseen ääripäähän.

– Minä teen töitä hyvinvoinnin parissa, ja kun ikää tulee, tulee myös vähän syvällisempiä ajatuksia elämästä. Toinen taas menee ääripäähän, ja elämä perustuu hauskanpitoon. Ei sellainen ole tasavertainen aikuisten ihmisten suhde, Aitolehti kertoo lehdelle.

Eron aikaan mediassa myös kerrottiin Stefanin rattijuopumus- ja huume-epäilystä. Aitolehti kertoo pyytäneensä miestään hakemaan itselleen apua jo muutaman vuoden ajan. Hän kertoo itse soittaneensa poliiseille miehen lähtiessä ajamaan mökiltä.

– Ei siihen puheluun rohkeutta tarvittu. Minusta se oli itsestään selvää. Ajattelin enemmin niin, että teen hänelle palveluksen. Mitä jos hän ajaa jonkun päälle tai menettää itse henkensä? En halua, että lapseni menettäisi isänsä tuolla tavalla.

Lopulta Aitolehti väsyi suhteen ongelmiin ja huoliin. Hän kertoo tehneensä päätöksen myös tyttäriensä vuoksi, jotta heillä olisi parempi olla, kun äiti voi paremmin.  

Aitolehdellä ja Thermanilla on yhteinen Isabella-tytär. Aitolehdellä on myös toinen tytär Victoria aiemmasta suhteestaan radiojuontaja Esko Eerikäisen kanssa.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös:

    Uusimmat