Red Bullin Max Verstappen sai nuhtelut F1:n sunnuntain Azerbaidzhanin osakilpailun jälkeen.
Verstappen päätyi tuomariston tutkintaan, kun hän ohitteli autoja virtuaalisen turva-autoikkunan aikana. Tapauksessa oli hämyisiä piirteitä, sillä Verstappen teki kyseiset ohitukset kilpailun päättymisen jälkeen.
– Kuskia muistutettiin siitä, että ohittaminen on kiellettyä, mikäli radalla näytetään keltaisia lippuja tai mikäli jonkinlainen turva-autoikkuna on päällä. Vaikka kuljettaja tiedostaisi sen, missä kolari on tapahtunut, hän ei välttämättä tiedä hälytysajoneuvoista tai siitä, mikäli virkailijoita on päästetty radalle. Tämän myötä kuljettajan pitää toimia varoitusten mukaisesti, kansainvälisen autoliiton FIA:n raportissa selitetään.
Verstappenin lisäksi myös Haasin Nico Hülkenberg sekä Alpinen kuljettajakaksikko Esteban Ocon ja Pierre Gasly olivat samaisen syyn takia tutkinnan alla.
FIA:n tuomaristo toi ilmi sen, miten samankaltainen tapaus nähtiin jo aiemmin tällä kaudella. Tuolloin sääntörikkeistä ei annettu minkäänlaisia huomautuksia.
Tämän myötä Verstappen, Hülkenberg, Ocon ja Gasly saivat Azerbaidzhanin rikkeistä pelkän varoituksen.
– Rikkeiden uusiminen voi aiheuttaa merkittäviä rangaistuksia, FIA varoittelee.
Verstappen oli sunnuntain kisassa viides. Voittoon ajoi McLarenin Oscar Piastri.
Uusimmat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:15
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
11:06
Oppositio jätti välikysymyksen palkkatasa-arvosta – "Hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois"
-
11:03
Karri Kivi hämmästelee SM-liigan paluumuuttajaseuraa – "Näin nopeasti… erinomaista!"
-
10:45
Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
-
10:41
Ukraina: Ainakin neljä kuollut Venäjän ohjusiskussa Odessan alueelle
-
10:36
Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen
-
10:23
Aki Palsanmäen sairastama keuhkosyöpä on usein pitkään oireeton – ja syövistä tappavin
-
10:17
Autokauppiasta epäillään useista petoksista: Erehdyttänyt ainakin kymmentä asiakasta
-
10:10
Uutta tietoa maajoukkuepelaajan äkillisestä kuolemasta – Wembleyllä tunteikkaita hetkiä
-
09:45
Voislav Tordenin sotarikostutkinta valmistui – "Kaikki kivet ja kannot on pyritty kääntämään"
-
09:36
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Tämä tutkitusti toimii
-
09:28
Markus Nurmi loistovireessä Ruotsissa – fanit karjuivat maaleja takovan suomalaisen nimeä
-
09:22
HPK purki pelaajasopimuksen
-
09:21
Maahan iskenyt erittäin voimakas aurinkomyrsky: Revontulia voi nyt näkyä uskomattomissa paikoissa
-
09:12
"Saisiko arabiaksi saman" -huuto tänään puhemiesneuvoston käsittelyssä
-
09:08
Heli Palsanmäki puolisonsa tilanteesta: "Aki selviää leikkauksesta"
-
Lataa lisää