Matkustaja valitti istumapaikastaan – lentoemännältä hillitön veto
Japanilaiselta lennolta levinnyt kuva on muodostunut viraaliksi sosiaalisessa mediassa. Ihmiset kutsuvat lentoemännän toimintaa nerokkaaksi, uutisoi muun muassa Mirror.
Lentohenkilökunta joutuu kokemaan välillä karmivaa käytöstä törkyisestä puhumisesta örveltämiseen lentojen aikana. Eräällä japanilaisella lennolla lentoemäntä joutui jälleen ikävän tilanteen eteen, kun matkustaja vaati saada vaihtaa paikkaa.
Tokiolaisen Sora News 24 -sivuston mukaan tuntematon mies oli joutunut istumaan lentokoneessa paikalle, jossa ei ollut ikkunaa, vaikka näin piti olla.
Aiheesta uutisoineiden sivustojen mukaan kaupallisilla lennoilla voi joskus käydä niin, ettei ikkunaa ole, vaikka siitä olisikin erikseen maksanut ylimääräistä.
Miltä lentokoneiden sisustus näyttää tulevaisuudessa? Löytyykö ikkunoita? Katso aiheesta video alta! (Artikkeli jatkuu videon alla.)
Mies vaati lentohenkilökuntaa siirtämään hänet toiselle paikalle, mutta lentoemännällä ei ollut siihen mahdollisuutta. Hän keksikin toisenlaisen ratkaisun, jota sosiaalisen median kommentoijat ovat kutsuneet nerokkaaksi.
Piirrustus ikkunasta
Lentoemäntä lähti miehen luota ja palasi mukanaan piirros ikkunasta, josta näkyi merinäköala sekä pilviä. Piirroksen lentoemäntä liimasi teipillä tyhjälle seinälle matkustajan viereen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tapauksesta on tullut viraali, kun samalla lennolla matkustanut nimimerkki @kooo_TmS_ jakoi kuvat ikkunapiirrustuksesta Twitteriin. Twiitti on kerännyt tähän mennessä jo yli 15 000 tykkäystä ja 7 900 jakoa.
Sora News 24:n mukaan japanilaiset kommentoijat ovat arvostaneet kaunista teosta ja lentoemännän huvittavaa tekoa.
– Kuinka onnellinen hänen täytyy olla saadessaan lahjaksi noin uniikin näkymän, eräs kommentoi.
– Lentoemännältä mahtavaa ajattelua, toinen sanoi.
LUE MYÖS: Stuertin kuulutus sai matkustajat repeilemään naurusta – videolla miljoonia katselukertoja
Lähteet: Sora News 24, Mirror, The Points Guy
Uusimmat
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
16:29
Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla – neuvokkaan koululaisen kiljaisu karkotti pedon kauemmas tarkkailemaan
-
16:24
Jalkapallon Euroopan mestari Lodetti on kuollut
-
Lataa lisää