Matalat korot ruokkivat suomalaisten velkaantumista – "Asuntovelallisten pitäisi aina pystyä nukkumaan yönsä rauhassa"

Korkojen nousuun kaksi vuotta –"Pitää varaututa" 2:09

Tilastokeskuksen lukujen mukaan suomalaisiin kotitalouksiin kertyy yhä enemmän velkaa. Matalien korkojen aikana lainanhoitokulut pysyvät maltillisina ja taantuman jälkeen ihmiset uskaltavat jälleen ottaa lainaa rohkeammin.

Kotitalouksien velkaantumisaste oli viime vuonna jo reilut 126 prosenttia, mikä oli hieman yli 2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvulla tarkoitetaan käytännössä lainojen suhdetta kätettävissä oleviin tuloihin.

Vaikka edullinen velkaraha houkuttaa kuluttamaan, OP:n ekonomisti Henna Mikkonen ei ole ilmiöstä vielä erityisen huolissaan.

– Ehkä pieni huolestuttava piirre on se, että jos katsotaan eri lainatayyppejä, niin kulutusluotot ovat olleet nimenomaan kasvussa.

– Itse näkisin, että jos arjen kulutusta rahoitetaan velkarahalla, se on vähän huolestuttavampaa. Sitten taas tyypilliset asuntolainat, jotka tavallaan kasvattavat kotitalouden varallisuutta, niin se on vähän eri tyyppistä velkaa.

Mikkonen muistuttaa myös, että puolella kotitalouksista ei ole velkaa lainkaan. Suurimmat lainat kasaantuvat yleensä kotitalouksille, jotka ovat samalla maksukykyisimpiä.

Ekonomisti korostaa, että valtaosalla ihmisistä asiat ovat kunnossa, mutta osalle edullinen velkaraha voi kuitenkin olla ongelma. 

– Jos on kyseessä on kotitalous tai henkilö, joka on jo vähän velkakierteessä, niin uudella velalla rahoitetaan vanhaa velkaa. Sellaisessa tilanteessa liian helposti saatavat lainat voivat olla ongelma.

Mikkosen mukaan velkaongelma saa monesti alkunsa merkittävästä elämänmuutoksesta, kuten työttömäksi joutumisesta tai avioerosta.

Korkojen nousu lähivuosien asia

Euroopan keskuspankki päätti viime viikolla pitää ohjauskorkonsa nykyisellä tasolla. Keskuspankki odottaa niiden pysyvän matalina vielä pidemmän aikaa. Myös keskuspankin kuukausittaiset lainaostot jatkuvat ennallaan eli 60 miljardissa eurossa kuukaudessa ainakin vuoden loppuun asti.

Helsingin keskustasta tavoitettu Olli Keto uskoo vankasti, että pankit ovat tällä hetkellä liian avokätisiä lainaajia.

– Pankki antaa lainaa liian kevyelle perusteella. Ihmiset velkaantuvat. Vielä tällä hetkellä korkotaso on matala, mutta siinä vaiheessa kun se nousee, voi tulla erittäin pahoja vaikeuksia kotitalouksille, varsinkin nuorille, Keto uskoo.

Henna Mikkosen mukaan asuntovelallisen on varautua korkojen nousuun sekä käydä oma velkatilanne läpi jo hyvissä ajoin.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että se (korkojen nousu) on lähivuosien asia, mutta ei nyt tänä kesänä eikä varmaan ensi vuodena alussakaan. Siinäkin vaiheessa, kun korot nousevat, odotukset ovat, että se on maltillista.

– Mielestäni asuntovelallisten pitäisi aina pystyä nukkumaan yönsä rauhassa. Oma talous kannattaa rakentaa niin, että se kestää erilaiset suhdanteet ja korkoympäristöt, Mikkonen summaa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa maan keskuspankki on jo alkanut maltillisesti nostaa ohjauskorkojaan.

Lue myös:

    Uusimmat