Koronateholla taistellut mongolialaishoitaja sai karkotuspäätöksen Suomesta – Migri ei ymmärtänyt tiliotetta ja syytti väärennyksestä: "Pahin vaihe elämässäni"
Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna mongolialaisen sairaanhoitajan tapauksesta, jossa hän sai Maahanmuuttovirastolta karkotuspäätöksen. Nyt hän haluaa puhua tapauksesta, ettei sama kävisi kellekään muulle.
Anudari Boldbaatarin viimeiset pari vuotta ovat olleet raskaat. Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten hän kuuli jotain, mitä ei voinut uskoa todeksi.
Joulukuussa 2020 Boldbaatar oli kutsuttu Pasilan poliisitalolle. Hän kuvitteli hakevansa myönteisen oleskelulupapaperin, vaikka ihmetteli, miksi se piti noutaa sieltä.
– Kun minut kutsuttiin poliisiasemalle, ihmettelin sitä ja olin vähän huolissani.
Oleskeluluvan sijaan Boldbaatar kuuli olevansa epäiltynä rikoksesta ja tulleensa karkotetuksi maasta.
– Oli vaikea uskoa, että se todella tapahtuu, vaikka olin siellä poliisiasemalla ja konstaapeli kertoi minulle siitä päätöksestä.
Karkotus ja rikosepäily
Maahanmuuttovirasto antoi sairaanhoitajana Helsingissä työskennelleelle Boldbaatarille kielteisen oleskelulupapäätöksen. Lisäksi häntä epäiltiin rikoksesta, minkä vuoksi hän sai myös karkotuspäätöksen Suomesta.
Maahanmuuttoviraston kielteinen päätös on kirjattu päivämäärällä 10.12.2020. MTV Uutiset on nähnyt asiakirjan.
Järkytystä lisäsi se, ettei Boldbaatar tiennyt, mistä häntä syytetään. Maahanmuuttovirasto oli salannut kaikista olennaisimman tiedon päätöksessään, sillä niiden kertominen olisi ollut viraston mukaan ”vastoin erittäin tärkeää yleistä etua”.
Toukokuussa 2021 asian todellinen laita valkeni Boldbaatarille, kun hänet oli uudemman kerran kutsuttu poliisiasemalle. Hänen oli epäilty väärentäneen tulotietojaan Maahanmuuttovirastolle oleskelulupahakemuksensa yhteydessä lähettämissään dokumenteissa.
– Kun olin toista kertaa poliisiasemalla, sanoin poliisille ja tulkille, että tämä on ajanhukkaa ja julkisten varojen tuhlaamista.
Kyse oli maailmalla suositun Revolut-pankkisovelluksen tiliotteesta, jota Maahanmuuttovirastossa ei osattu tulkita oikein.
Hoitajana koronateho-osastolla
Boldbaatar valmistui sairaanhoitajaksi Suomessa keväällä 2020 lähes parhain mahdollisin arvosanoin. Hän työskenteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä teho-osastolla pahimpaan korona-aikaan sekä viime kesästä alkaen sairaalan päivystyksessä.
Työnteko auttoi Boldbaataria jaksamaan, kun ajat olivat henkisesti vaikeita.
– Työ oli ainoa asia, joka esti minua vaipumasta masennukseen.
Koronateholla ja päivystyksessä työskentely antoi perspektiiviä siihen, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.
– Tietenkin perusoikeudetkin ovat tärkeitä, mutta ainakin minulla oli terveyteni ja perheeni.
Luottamus viranomaisiin karisi
Boldbaatar saapui Suomeen viisi vuotta sitten Venäjältä, jossa hän opiskeli kielitieteitä. Hän piti Suomea maana, jossa lähes kaikki toimii sujuvasti. Kontrasti kotimaahan Mongoliaan ja Venäjään oli suuri.
Vaikka Boldbaatar tuli kaltoinkohdelluksi, ei hänen kuvansa Suomesta romuttunut.
– Olen edelleen sitä mieltä, että Suomi on maa, jossa kaikki toimii periaatteessa hyvin. Mutta nyt minulla on paljon enemmän ymmärrystä siitä, millaisia ongelmia etenkin maahanmuuttajilla Suomessa on.
Luottamus viranomaisiin kuitenkin koki kovan kolauksen tapauksen myötä.
– Joka kerta, kun näin poliisin töissä päivystyksessä tai poliisiauton kadulla, sydämeni tykytti.
Poistuminen Suomesta uusiin ympyröihin on helpottanut traumoja, mutta esimerkiksi lentokentät jännittävät Boldbaataria edelleen.
Muutoksia tarvitaan
MTV Uutiset tavoitti Boldbaatarin Mongoliasta, jonne hän lähti Suomesta marraskuussa. Hän haluaa puhua tapauksestaan, jotta Suomessa ymmärrettäisiin paremmin Maahanmuuttoviraston rakenteelliset ongelmat. Toki ongelmista on puhuttu jo vuosia, hän sanoo.
Boldbaatar uskoo, että hänen tapauksensa näyttää, kuinka suuri kuilu suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä on. Asiat voisivat muuttua, jos maahanmuuttajat olisivat mukana ratkaisemassa ongelmia.
– Olen aidosti huolissani, mihin suuntaan Suomi menee tulevaisuudessa. Puhutaan Suomen vetovoimasta, työvoimapulasta ja hoitajapulasta. Jotain konkreettista muutosta täytyy tapahtua. Eniten olen huolissani siitä, tuleeko tästä keskustelusta konkreettisia muutoksia.
Boldbaatar pelkää, että hänen tapauksensa herättämä keskustelu muuttuu poliittiseksi, ja kommentit riippuvat puoluekannasta, sillä kyse on maahanmuutosta.
– Mielestäni kysymys ei ole poliittinen. Tässä on kyse perusoikeuksista. Siitä, onko Suomi oikeusvaltio ja tuleeko jokaisen ihmisen oikeusturva turvatuksi.
Se tapahtuisi Boldbaatarin mukaan ulkomaalaislakia uudistamalla.
Pahoittelut ja selvityspyyntö
Vihdoin tämän vuoden elokuussa, pitkän odottelun jälkeen, syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. HS kertoo, että Helsingin hallinto-oikeus kumosi 1. marraskuuta kielteisen oleskelulupapäätöksen ja totesi, ettei Maahanmuuttovirastolla ei ollut perusteita salata kielteisen päätöksensä perusteita.
Boldbaatar oli virallisesti syytön.
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) ja sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) kertoivat maanantaina tekevänsä selvityspyynnön tapauksesta Maahanmuuttovirastolle.
Maahanmuuttoviraston tuore ylijohtaja Ilkka Haahtela on pahoitellut tapausta. Haahtela kertoi MTV Uutiset Liven vieraana sunnuntaina, että virasto on saanut runsaasti palautetta virheestään.
– Hyvin kriittistä, hyvin suoraan ja hyvin paljon. Se on juuri sen kaltaista palautetta, mitä tässä yhteiskunnassa pitää saadakin, jos ei se prosessi toimi.
Boldbaatar on kiitollinen saamastaan tuesta ja kaikista tuntemattomilta tulleista viesteistä, joita on saanut HS:n uutisen jälkeen.
– Ymmärrän tosi hyvin, että vaikka minä sain anteeksipyynnön ja tarinani sai niin paljon julkisuutta, että on tuhansia muita ihmisiä, jotka eivät saaneet mitään anteeksipyyntöä.
Tulevaisuus Skotlannissa
Boldbaatarin piina kesti kaksi ja puoli vuotta siitä, kun hän heinäkuussa 2020 jätti jatkohakemuksen oleskeluluvalleen. Rikoksesta epäiltynä hänellä ei esimerkiksi ollut oikeutta poistua maasta.
– Se on pahin vaihe elämässäni.
Tulevaisuus on valoisampi. Tammikuun lopussa Boldbaatarin on tarkoitus muuttaa Mongoliasta miehensä kotimaahan Skotlantiin. Siellä hänellä on jo työpaikka sairaanhoitajana teho-osastolla.
Boldbaatar ei välttämättä olisi jäänyt pysyvästi Suomeen ilman kivuliasta oikeusprosessiakaan, mutta yksi vaihtoehto se olisi ollut.
Hän tietää, että voi aina palata Suomeen. Vierailemaan hän ainakin aikoo tulla, sillä hänelle jäi tänne paljon ystäviä.
– Mutta on todella vaikea kuvitella, että muuttaisin takaisin tämän jälkeen.
Näin maahanmuuttoviraston uusi ylijohtaja Ilkka Haahtela kommentoi tapausta MTV Uutiset Livessä sunnuntaina:
Korjattu 14.12. kello 14.40: Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksensä 1. marraskuuta, ei lokakuussa kuten artikkelissa aiemmin kerrottiin.
Uusimmat
-
21:11
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää