Nina Mikkonen toivoo painonpudotusprojektin tuovan uutta energiaa.
Suurin pudottaja Suomi -ohjelmassa julkisuudesta tutut henkilöt lähtevät tavoittelemaan terveempiä elämäntapoja. Ohjelmaan mukaan lähtenyt Nina Mikkonen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että kysyi ensin pojiltaan luvan lähteä mukaan ohjelmaan.
– He sanoivat, että "äiti, ilman muuta menet, et koskaan tee tai suo mitään itsellesi, niin nyt on sinun vuorosi", Mikkonen kertoo.
Suuria suruja kokenut Mikkonen uskoo, että ohjelma voi olla hyvä hengähdystauko ja tehdä hyvää mielelle. Miehensä Timo T. A. Mikkosen vuonna 2017 menettänyt perheenäiti sairastui vaikeuksien jälkeen masennukseen.
– Masennus iski niin kovaa, etten jaksanut nousta sängystä. Hakeuduin lopulta psykiatrin vastaanotolle ja sain apua. Syön mielialalääkkeitä, Mikkonen sanoo.
LUE MYÖS: Skandaalirakkaasta omaishoitajaksi – Nina seisoi Timo T.A. Mikkosen rinnalla loppuun saakka
Pitkään miestään hoitanut Mikkonen uskoo, että menneisyyden tragediasta selviytyminen on auttanut nytkin. Mikkosen oma isä riisti itseltään hengen, kun tytär oli 12-vuotias.


