Martti Kuusimäestä tulossa ensimmäinen valtakunnansyyttäjä

Suomen ensimmäiseksi valtakunnansyyttäjäksi on tulossa hovioikeudenneuvos, kehitysjohtaja Matti Kuusimäki. Valtioneuvosto esittää Kuusimäen valitsemista virkaan. Tasavallan presidentti päättänee nimityksestä perjantaina.

Valtakunnan syyttäjän virkaa haki kaikkiaan yhdeksän juristia. Loppusuoralla oli mukana Kuusimäen kanssa eduskunnan oikeusasiamiehen kansliapäällikkö Jaakko Jonkka, joka oli joukon ainoa tohtori.

Valinkauhassa painoi kuitenkin oikeustieteen lisensiaatti Kuusimäen suuntaan tuomarin työssä saatu kokemus ja monivuotinen ja -puolinen koulutustyö. Myös hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa valtakunnansyyttäjäksi ja yhteistoimintataitonsa ylittivät valitsijoiden mielestä Jonkan taidot. Toki Jonkallakin on usean vuoden kokemus syyttäjän toimesta ja opetustehtävistä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän virkaan esitetään Martti Jaatista, joka toimii nykyisin oikeuskanslerin viraston syyttäjäosaston päällikkönä. Koska Jonkka ei ollut hakenut apulaisvaltakunnansyyttäjäksi, valinta tehtiin kahden muun eturivin hakijan Martti Jaatisen ja johtavan kihlakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen välillä.

Jos kaikki menee esityksen mukaan Matti Kuusimäki aloittaa valtakunnansyyttäjän virassa lokakuun alussa. Tällä hetkellä on hän työskentelee kehitysjohtajana oikeusministeriössä.

Kuusimäki on toiminut vuodesta 1978 hovioikeustuomarina Vaasan ja Helsingin hovioikeuksissa, samoin hovioikeuden syyttäjänä. Sen lisäksi hän on hoitanut kuuden vuoden ajan Vaasan kauppakorkeakoulun oikeustieteen assistentin tehtäviä opettaen siviili- ja kauppaoikeutta. Hän on toiminut opettajana mm. poliiseille, syyttäjille ja tuomareille ja on häntä tarvittu asiantuntijaksi lainvalmisteluunkin. Ennen valtakunnansyyttäjän virkaa Kuusimäki oli julkisuudessa hakiessaan eduskunnanoikeusasiamiehen paikkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat