Martina Aitolehdelle maastopyöräkilpailu Sveitsin Alpeilla oli äärimmäinen kokemus: "Suoritukset kestivät 3–12 tuntia"

Martina Aitolehti kertoo elämäkerrassaan, miksi siskon kuolema oli helpotus 7:41
Martina Aitolehden elämän yksi iso tragedia on ollut pikkusisko Steffin kuolema.

Hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehti on ollut mukana monessa fyysisesti äärirajoille vievässä tv-ohjelmassa ja urheilusuorituksessa. Hän saa extreme-kokemuksista valtavasti hyvää oloa, vaikka välillä tuntuu, että henki lähtee.

Hyvinvointiyrittäjä ja triathlonisti Martina Aitolehti, 40, julkaisi 10. elokuuta Martina – Taistelija -elämäkerran, joka kertoo tähänastisen tarinansa huippuineen ja aallonpohjineen.

Aitolehti oli kapinallinen nuori ja oman tiensä kulkija. Iän karttuessa hän on kuitenkin alkanut ottaa joskus muiltakin neuvoja vastaan.

– Olen petrannut siinä, kun vuodet ovat kasvattaneet ja opettaneet. Minulla on aina ollut vahva visio siitä, miten asioiden tulisi olla ja miten ne tulisi tehdä, mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka paljonhan asioita on tullut tehtyä myös väärin, Aitolehti kertoi MTV Uutisille.

Aitolehti on kasvanut Helsingin Munkkiniemessä ja urheillut ihan pienestä asti. Hevoset ovat olleet iso osa hänen elämäänsä jo nuorena. Rauhallisuus valtasi aina Aitolehden mielen hevosten kanssa, mutta kaupungissa tuo tunne loisti poissaolollaan.

– Se sama rauhallisuus tulee edelleen. Olen syntynyt olemaan hevosten kanssa ja urheilemaan. Mietin tänäkin päivänä, mistä se rauha hevosten kanssa tulee. Asun kuitenkin ihan ydinkeskustassa ja koen, että se on minun paikkani. Mutta joka kerta, kun menen maalle, niin minulle tulee olo, että huh, nyt pystyn hengittämään. Se on aika outoa, Aitolehti pohti.

Ulkonäköpaineita Aitolehti ei ole koskaan kokenut, vaikka on ollut julkisuudessa valvovan silmän alla yli puolet elämästään.

– En ole koskaan langennut siihen ansaan. Olen onnekas, että minua on siunattu äärimmäisen hyvällä itsetunnolla ja kasvatettukin siihen. Uskon, että urheilu lapsesta saakka on tehnyt paljon. Olen aina seissyt vahvasti omilla jaloillani, enkä koe, että olisin koskaan käynyt läpi isoja ulkonäkökriisejä.

Aitolehden elämäkerran on kirjoittanut toimittaja Hippo Taatila. Ajoitus elämäkerralle oli juuri nyt sopiva, koska sen tekeminen ei ahdistanut.

– Ei tuntunut siltä, että ei missään nimessä. Olen 40-vuotias, niin tähän saumaan se tuntui oikealta. Yleisestikin teen elämässä hyvin pitkälle päätökset intuitiivisesti. Tulee tunne, onko jokin oikein vai väärin.

”Mitä minä haluan naisena ja kumppanina?”

Kirjassa Aitolehti kertoo myös menneistä parisuhteistaan. Vuonna 2020 päättynyt parisuhde liikemies Stefan Thermanin kanssa opetti Aitolehdelle ennen kaikkea hänestä itsestään.

– Halusin sen suhteen päätyttyä todella ottaa selvää, mitä juuri minä haluan naisena ja kumppanina parisuhteelta ja elämältä. Sitä en ole oikein koskaan kunnolla miettinyt.

Aitolehden ja Thermanin suhteessa oli omat myrskynsä, mutta siinä oli toki myös paljon hyvää.

– En olisi muuten 10 vuotta siinä suhteessa ollut. Se on kuitenkin todella pitkä aika.

Julkisuudesta Aitolehti puhuu lapsilleen Victorialle ja Isabellalle työkaluna, jota hän ja hänen ex-aviomiehensä ja tyttärensä Victorian isä Esko Eerikäinen käyttävät. Julkisuus ei ole itseisarvo.

– Se tuo mukaan myös isoja taakkoja eikä ole itsessään mikään saavutus. Joidenkin tarinaan se tulee, ja minun tarinaani se tuli. Eikä se tarkoita, että lapsistani täytyy tulla julkisia henkilöitä. Somen kautta kaikki ovat jollain tavalla julkkiksia. Mutta kun luovut yksityisyydestäsi, niin sitä kannattaa muutaman kerran miettiä, Aitolehti muistutti.

Aitolehti luulee, että suurin osa ihmisistä ei kestäisi julkisuutta.

– Täytyy olla tietynlainen tyyppi: kovanahkainen ja kylmäpäinen ihminen. Täytyy ymmärtää, että julkisuus on aivan oma maailmansa, eikä sen saa antaa muokata itseään tai ajatteluaan.

”Ei ollut mitään käsitystä, minkälaiseen väsymystilaan ihminen voi mennä”

Aitolehteä on hänen uransa aikana pyydetty jos jonkinlaisiin, kovaa fyysisistä kuntoa vaativiin tv-ohjelmiin ja urheilusuorituksiin. Hän on ollut mukana niin Gladiaattorit-tv-ohjelmassa, yhdessä maailman rankimpana pidetyssä Swiss Epic -maastopyöräkilpailussa kuin Martina ja hengenpelastajat -ohjelmassa, jota varten Aitolehti kouluttautui avoveden hengenpelastajaksi. Hän lähtee tämäntyyppisiin extreme-juttuihin mukaan, koska kokee, ettei mikään ole mahdotonta.

– Tuollaiset kokemukset ovat ehdottomasti parhaita ja opettavaisimpia kokemuksia elämässä. Mitä enemmän viet itseäsi äärirajoille, sitä enemmän opit itsestäsi. Sitä helpompi on myös asettaa itselle rajoja, mitä jokaisen tulisi elämässään opetella. Tämä on minun tapani elää. Saan äärimmäisen paljon hyvänolontunnetta ja kiksejä kaikesta tuollaisesta. Vaikka siellä mennään niin, että tuntuu kuin kuolisi.

Swiss Epic -maastopyöräkilpailussa Aitolehti ajoi triathlonisti Katariina Laakkosen kanssa 360 kilometriä vuoristopoluilla Sveitsin Alpeilla.

– Katariina on ollut minulle jo ihan pienestä asti inspiraatio triathlonissa. Muistan ajatelleeni pienenä yleisurheilijana, että hän on niin upea, että halusin itsekin omaksua hänen asenteensa. Sitten, kun teet jotakin, niin sitten teet, etkä saatana anna periksi.

Swiss Epic oli äärimmäinen kokemus, joka kesti 6 päivää.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä, minkälaiseen väsymystilaan ihminen voi tuollaisessa extreme-suorituksessa mennä. Suoritukset kestivät 3–12 tuntia.

Ensi vuonna 2023 on triathlonin MM-kisat Lahdessa, jotka ovat Aitolehden seuraava suuri etappi. Kirjassa hän heittää kuitenkin ilmoille ajatuksen, josko noiden kisojen jälkeen jättäytyisi katsomoäidiksi tyttäriensä harrastuksiin.

–Molemmat lapseni kisaavat itsekin, treenaavat paljon ja ovat kunnianhimoisia. Haluan nähdä myös heidän matkaansa. Näen sitä nytkin, mutta eri tavalla. Toki tavoitteet ja etapit ovat minulle elämänsuola. Mutta tarvitseeko minun koko ajan treenata ohjelman mukaan ja tavoite silmissä, niin ehkä siltä osin voisi höllätä. Mutta sitä ei voi tietää. Jos pärjään Lahdessa, niin tuskin se siihen jää, Aitolehti jäi pohtimaan.

Lue myös:

    Uusimmat