Marsissa havaittujen "alieneiden röyhtäisyjen" sijainti selvillä: Nasan mönkijä aivan mystisen ilmiön tuntumassa!

Marsissa on havaittu vuosien varrella tunnistamattomia metaanilähteitä. Nyt näiden metaani-röyhtäisyjen yksi alkupiste on saatu tarkennettua. On käynyt ilmi, että Nasan Curiosity -mönkijä on aivan ilmiön tuntumassa.

Metaanin lähteen selvittäminen on erittäin kiinnostavaa, sillä maapallolla metaani on yleensä mikrobien tuottamaa. Mahdollinen merkki elämästä siis.

Marsin valloitus etenee – miten kaukana ihmisten lähettäminen planeetalle on? 6:57
Marsin valloitus etenee – miten kaukana ihmisten lähettäminen planeetalle on?

Science Alert kertoo, että Curiosity on havainnut metaania kaikkiaan kuusi kertaa siitä lähtien kun se laskeutui Marsissa sijaitsevaan Galen kraatteriin vuonna 2012. 

Tutkijat onnistuivat paikantamaan metaanin lähteitä mallintamalla kaasun liikkumista planeetalla. Laskelmissa otettiin mm. huomioon tuulen suunta ja voimakkuus havaintohetkillä. Tuloksista selviää, että yksi metaanin lähde sijaitsee luultavasti vain joidenkin kymmenien kilometrien päässä Curiositysta.  Science Alert kirjoittaa, että Curiosity on käytännössä "Alieneiden röyhtäisyjen päällä".

Vaikka havaitun metaanin alkuperä osoittautuisikin ei-biologiseksi, niin se saattaa joka tapauksessa viitata veteen liittyvästä geologisesta prosessista.

Havaittavissa olevan metaanikaasun elinikä on vain 330 vuotta, ennen kuin altistus auringon valolle tuhoaa sen. Mikä ikinä Marsissa metaania tuottaakin, sen on oltava melko tuoretta.

Lue myös:

    Uusimmat