Onko siellä elämää? Saturnuksen kuun "henkäykset" tutkijoiden suurennuslasin alla

Saturnuksen Enceladus-kuun alla velloo valtameri, jossa on käynnissä toistaiseksi tuntematon, metaania tuottava prosessi.

Tuoreen tutkimuksen mukaan mitkään tunnetut geokemialliset prosessit eivät kuitenkaan kykene selittämään Cassini-luotaimen Enceladuksen ohilennollaan mittaamia metaanimääriä. 

Tulos metaanimääristä on samansuuntainen sellaisten tutkimusten kanssa, joita on tehty mikrobiologisesta elämästä Maan valtamerten kuumissa lähteissä. Aiheesta kirjoittaa mm. tiedejulkaisu Science Daily.

Enceladuksen jään halkeamista suihkuavat vesiryöpyt, eräänlaiset Enceladuksen henkäykset, ovat jo pitkään kiinnostaneet tutkijoita ja niiden korkea metaanipitoisuus lisää mielenkiintoa entisestään. Elämän löytyminen kaukaiselta kuulta olisi suuri juttu.

Tutkijat kuitenkin painottavat, että tutkimuksen johtopäätös ei tarkoita, että Enceladuksen jään ja kuoren välissä sijaitsevassa valtameressä olisi elämää. Tutkimus kuitenkin vihjaa osaltaan, että Enceladuksessa voisi olla edellytykset Maan kaltaisten mikro-organismien selviytymiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat