On aika kurkistaa siihen kristallipalloon, joka näyttää verenpunaiselta ja josta sojottaa pieniä väkäsiä joka suuntaan. Sen perusteella, mitä tiedetään toisaalta koronaviruksesta ja toisaalta epidemioista yleensä, luvassa on hyviä ja huonoja uutisia vuodelle 2022, kirjoittaa MTV:n kolumnisti Markus Leikola.
Kun keskustelin kesäkuussa 2020 maailman johtavien korona-asiantuntijoiden kanssa, kaksi asiaa toistui yhteisenä kaikkien näkemyksissä: epidemiasta tulee monivuotinen, mutta se laimenee aaltoina.
Juuri tuolloin ensimmäinen aalto oli laantunut ja toinen vielä nousematta suurimmassa osassa maailman maita. Koska juuri kellään nykyisin elävällä ei ole kokemusta todellisista, laajalle leviävistä ja koko ihmiskuntaan syvästi vaikuttavista pandemioista, helpotuksen huokaus oli enemmistön luonnollinen reaktio ensimmäisen koronakesän alussa. Miksi kiistellä maskien laadusta, kun on selvää, ettei niitä enää tarvita, säikähdyksellä kun selvittiin?
Tässä vuodenvaihteessa ihmiset kaikkialla maailmassa huokaavat syvään – maskien takaa – ja vetäytyvät syvemmälle kyyryyn omikronin tieltä. Vuosi 2021 on näyttänyt todeksi, että aaltoja tulee ja aaltoja menee, mutta yhä enemmän kyse on jonkinlaisesta mutapainista viruksen mutatointikyvyn ja rokotustahdin välillä. Ja eriä tässä matsissa on enemmän kuin kaikkien aikojen legendaarisimmassa nyrkkeilyottelussa Muhammed Alin ja Joe Frazierin välillä – herrojen kolmas kohtaaminen ratkesi tyrmäyksellä vasta 14. erässä.
Nyt tosin luvassa ei ole tyrmäystä, väsyttämisestä kylläkin tässä luomakunnan titaanien, ihmisen ja viruksen, iskujenvaihdossa.
Virusta ei kiinnosta pohtia ihmisyksilön oikeuksia
Viruksen vahvuuksista suurin on, ettei sillä ole mitään erityistä päämäärää paitsi lisääntyminen itseään monistamalla. Keskittyminen yhteen asiaan tekee siitä väkevän: ihanneoloissa uudet kopiot ovat aiempia herkempiä tarttumaan. Tappaminen tai edes ikävien oireiden aiheuttaminen ei ole mitenkään viruksen tavoitteena, ne ovat vain sivuvaikutuksia. Tosin tartutettavat eli tässä tapauksessa ihmiset lähtevät mielellään virusta karkuun, mikä on viruksen toiveissakin, sillä liikkuva ihminen tapaa lajitovereitaan, jotka eivät vielä ole kehittäneet vasta-aineita eli ovat virukselle loistavia uusia isäntiä. Viruksen näkökulmasta on ihan sama, ovatko ihmiset hankkineet itselleen vasta-aineet sairastamalla vai rokottamalla, mieluiten ei ollenkaan.