Markus Leikolan kolumni: Toista aaltoa ei tule, mutta laskettaisiinpa tartuntojen sijaan jotain ihan muuta – näin monta vuotta koronatanssin uusinta vaihetta on syytä sietää

Suomalaiset ovat nyt ihmetelleet jonkin aikaa, onko koronapandemian toinen aalto täällä. Toisaalta on sanottu, että on, toisaalta, että Suomessa ei ole epidemiaa. Sekaannus ei ole niinkään osoitus viranomaisviestinnän kömmähtelystä, vaan siitä, että koko toinen aalto vie vääriin mielikuviin.

Asiantuntijoiden kesken maailmalla onkin laajalti käytössä amerikkalaisen Tomas Pueyon maaliskuussa lanseeraama käsite ”nuijiminen ja tanssiminen”. Ensin virus nuijitaan tiukasti maanrakoon, eli saadaan esiintymien määrä kuriin laajoilla kontaktien ja liikkumisen rajoituksilla samaan aikaan kun sairaanhoidon ja suojautumisen kapasiteettia kasvatetaan. Tämän vaiheen tavoitteena on pitää huoli, että pandemiaa on mahdollisuus hallita kunkin hallintoviranomaisen alueella ja keinoin – vähän niin kuin auton hallitsemiseksi alamäessä kaasun ja jarrun yhdistelmällä pitää ensin saada vaihteisto pelaamaan.

Ja tanssiminen sujuu kuin partnerin lukeminen kiihkeässä tangossa: vastapuolen liikkeitä seurataan ja ennakoidaan. Tavoitteena ei tässä vaiheessa ole kuriin saaminen, vaan nimenomaan hallittavuus, nyt aivan eri keinojen yhdistelmällä ja tätä yhdistelmää jatkuvasti säätämällä, jotta saataisiin pelattua aikaa väestön laajamittaiselle rokottamiselle sekä lääkkeiden kehittämiselle.

Rokotteen saaminen kestää vielä

Jos useat rinnakkaiset ja hieman eri lähtökohdista käynnistetyt rokoteprojektit tuottavat tulosta, niin ensiksi päästään rokottamaan terveydenhoitohenkilökuntaa ensi keväänä, sitten riskiryhmiä ja vuoden 2021 loppupuolella muuta väestöä.

Tanssiminen sisältää meillä hoivakotien ja koululuokkien, Afrikassa kokonaisten valtioiden sulkemista, mutta koska ihmiset matkustavat ja levittävät oireettominakin tautia, tanssi jatkuu kaikkialla niin kauan, että rokotesuoja alkaa olla maailmanlaajuisesti tarpeeksi laaja. Tämä kestänee 3-5 vuotta, ja niin kauan tätä nyt alkanutta vaihetta on hyvä valmistautua kestämään. Tanssivaiheessa pandemia purskahtelee siellä täällä ryppäinä esiin.

Jos hyvin käy, altistuneita on muutama sata, jotka eristäytyvät melko pian tiedon saatuaan. Joissain paikoissa, kuten Yhdysvalloissa tai Intiassa, näyttää siltä, että nuijiminenkin on vielä kesken, joten voi olla, että viisi vuotta on optimistinen arvio.

Maailman koronalukuihin ei voi luottaa

Eli kolmatta tai neljättä aaltoa sellaisena kuin koimme viime kevään ei ole tulossa. Suurin osa tartunnoista menee huomaamatta ohi tai ne ilmenevät vasta jälkiseurauksina. Olisikin järkevää nyt muuttaa myös ne indikaattorit, joita seurataan pandemian vaiheen ymmärtämiseksi.

Ensinnäkin maailmanlaajuisissa luvuissa on jo pitkään ollut iso luotettavuusongelma. Joistakin Afrikan maista tiedetään vain, missä haudankaivajat kieltäytyvät ylitöistä. Tai että uudet ebola- ja paiseruttoepidemiat ehkäisevät terveysdatan äärelle pääsyä. Ainakin Brasiliassa, Venäjällä ja Intiassa valtionjohto keskeyttelee, pimittää tai väärentää lukujen tuottamista. Euroopassakin laskentatapoja on monenlaisia, lähtien Belgiasta, jossa koronan mahdollisuus merkitään koronakuolemaksi – ja muuallakin korona on tyypillisesti vain yksi useammasta kuolinsyyksi merkitystä komplikaatioiden aiheuttajasta.

Suomessa paikkakuntakohtaisten lukujen seuraaminenkin on helposti harhaanjohtavaa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa ei ollut elokuun lopussa tapauksia, mutta jätevedessä viruslöytö. Yksikin bensikselle pysähtynyt vessassa kävijä riittää tähän. Kuhmo, Jyväskylä, Mikkeli, Lahti… altistuksia tulee ja menee, koska yksikin ihminen riittää. Vähemmästäkin seuraamisesta menee pää pyörälle!

Kuolintilastot voivat olla hypnoottista viihdettä

Mutta mitä itse asiassa seurataan, kun tätä dataa seurataan? Altistuksesta kestää monta päivää, ennen kuin nähdään tartunnat, siitä edelleen viikkokaupalla tehohoitolukuihin ja aina kuolintilastoihin asti. Kaikkien viimeksi mainittujen lukujen tuijottaminen voi olla hypnoottista viihdettä, mutta auttamattoman harhaanjohtavaa ja jälkijättöistä nuijimisvaiheeen jälkeen. Tanssimiseen tarvittaisiin toiset mittarit.

Turvavälit, käsidesi, maskit ja kotiin jääminen kipeänä ratkaisevat. Olisipa siis hienoa nähdä lehdissä päivittäiset luvut siitä, kuinka monessa ravintolassa turvavälejä noudatettiin puolenyön jälkeen, kuinka iso prosentti junamatkustajista käytti maskia ja montako hehtolitraa käsidesiä valtakunnassa kulutettiin. Sillä tuonkaltaisista luvuista voisi ennustaa kansantalouden kehityksen, työpaikkojen säilymisen ja jopa ahdistuneisuuden vähentymisen.

Kaikki on meistä itsestä ja yhteisvastuusta kiinni, edelleen, tänään ja lähivuodet. Onko se hyvä vai huono uutinen, se riippuu siitä, millaisia me olemme itsellemme ja toisillemme.

Kirjoittaja on tietokirjailija, vapaa toimittaja ja MTV Uutisten kolumnisti.