Markus Leikolan kolumni: Kenelle johtajat puhuvat?

Me Suomessa olemme aina kiinnostuneita siitä, mitä muut ajattelevat meistä, mutta joskus kannattaisi pysähtyä miettimään, että ehkä tässä ei nyt ollutkaan kyse minusta. Eivät naapurimaan Ruotsin johtajat meille puhuneet, kun he etsivät syyllisiä siihen, etteivät ruotsalaiset pääse lomamatkoille minne huvittaa. Hehän puhuivat omilleen, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Markus Leikola.

Ennen vanhaan oli helppoa. Yritysjohtajat kutsuivat osakkeenomistajat yhtiökokoukseen ja maalasivat näille kuvaa, kuinka työläisiä riistämällä katteet saadaan kattoon, ja henkilöstön kokoontuessa tehtaan ruokalaan, kiitettiin näitä, yhtiön tärkeintä voimavaraa. Mutta nykyisenä internetin aikakautena jokaisen vallankäyttäjän pitää sovittaa sanansa niin, että niitä kelpaa kuulla kenen hyvänsä ilman, että korvat humahtavat punaisiksi.

Johtaja, aseta kieli keskelle suuta

Valtionpäämiehille – jotka usein ovat poliitikkoja – ongelma on vielä vaikeampi. Pitää puhutella omaa kansaa, mutta myös seuraavien vaalien äänestäjiä omissa ja vieraissa sekä vielä harkita tarkoin sanamuodot, etteivät ulkovaltojen edustajat pahastu turhan päiten.

Tuorein esimerkki tästä on ruotsalaisten poliitikkojen harmittelu Suomen koronalinjasta. Me Suomessa olemme toki aina kiinnostuneita siitä, mitä muut ajattelevat meistä, mutta joskus kannattaisi pysähtyä miettimään, että ehkä tässä ei nyt ollutkaan kyse minusta. Sillä omilleenhan he vakuuttivat sitä, että lomamatkojen peruuntumisen vika on naapurissa ja olisihan se vallan tympeää, jos emme omiemme puolesta hieman korottaisi ääntämme tässä asiassa. Finlands, Norges och Danmarks sak är vår!

Eniten tässä kunnostautuvat populistit, jotka ovat päässeet asemiinsa siksi, että osaavat soitella itsensä unohdetuksi kokevan kansanosan kieliä. Taitavan populistisen älämölön kehittäminen vaatii melkoista lahjakkuutta ja älyä – joten kun seuraavan kerran kuulee sellaisen populistin suusta, ei kannata pitää lausujaa pöljänä, vaan oman kohderyhmänsä tuntevana älykkönä.

Mutta näitä taustoja populisti ei ikinä tunnusta, vaikka media kuinka tivaisi, että miten nyt tällainenkin pöljyys tuli pulautettua. Populisti vain kohauttelee hartioitaan ja sanoo enintään, että voihan tämän tuollakin tavoin kokea. (Mutta hänen kohderyhmänsä taas saattaa ajatella, että muiden poliitikkojen puheet ne vasta pöljiä ovatkin.)

Stalinin kärryillä ei voinut pysyä

Diplomaattien ammattitaidon kovaa ydintä on tunnistaa, milloin valtionjohtajaa puhuu omilleen, milloin muille. Helppoa se ei ole. Monesti historian saatossa kotimaahansa raportoinut lähettiläs on kirjoittanut, että tätä sapelinkalisteluahan täällä riittää, ei mitään syytä huoleen, samalla kun tankit ovat jo kolkutelleet rajojen porteilla. Viisaskin voi mennä vipuun, kuten takavuosien kaukaloiden huippuharhauttaja Valeri Harlamovin kiekkotyöskentelyä seuranneet muistavat.

Sama juttu joukkueurheilussa kuin politiikassakin: kamppailun voittamiseen tarvitaan kyky tulkita viestejä sekä erottaa omille ja muille suunnatut sanomat toisistaan.

Kaikista vaikeinta se on silloin, kun viestittelijä huijaa itseäänkin eikä oikeasti tiedä, mitä mieltä on tai mitä aikoo tehdä. On selvää, että ulkopuolisenkin on silloin täysin mahdotonta pysyä kärryillä.

Legendaarisia tässä lajissa kunnostautujia ovat olleet mm. Josif Stalin ja Muammar Gaddafi, joiden touhusta oli turha etsiä johdonmukaisuutta, edes silloinkaan kun se olisi pelastanut etsijän oman henkirievun. Ensimmäinen onnistui tosin pysyttelemään kolme vuosikymmentä vallassa ja toinen yli puoli vuosisataa, joten ei tyylivalintaa täysin epäonnistuneenakaan voi pitää. Tosin kolikon toinen puoli oli se, että muiden pysytteleminen hengissä oli sitäkin vaikeampaa koko valtakauden ajan.

Tällaisina kriisiaikoina, jollainen kevätkin oli, on kuitenkin helpointa arvostaa niitä, joiden viestit ovat sekä ymmärrettäviä että kaikille samalla tavoin ymmärrettäviä. Päätellen populistien ja heitä taitavammin viestineiden valtionpäämiesten ruumissaldoista tänä vuonna, näyttää siltä kuin suora, selkeä ja yksikäsitteinen puhe ilman turhia kommervenkkejä olisi myös kuulijalle kaikkein turvallisinta.


Markus Leikola

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja