Helena Petäistö vaikuttui Jaakonsaaren kirjasta: "Siitä harvinainen muistelmateos, että omakehu ei haise – pari pahaa, omaakin virhettä myönnetään"

Kirjassa kuuluu inhimillinen, pitkän kokemuksen ja asioihin perehtyneisyyden eurooppalainen ääni, joka on kirjoitettunakin aivan yhtä sujuvaa kuin kuultuna.

Avasin kirja uteliaana, ja löytyihän sieltä paljon sitä, mitä odotinkin Jaakonsaarelta lukuisten hänen kanssaan Strasbourgssa illoissa käymieni pitkien keskustelujen jälkeen. Niiden perusteella olen oppinut arvostamaan hänen asioihin paneutuneisuuttaan ja eurooppalaisuuden syvällistä tuntemustaan.

Mutta yllättäviäkin asioita kirjasta löytyi. En todellakaan olisi ikinä arvannut oikeaa syytä siihen, miksi Suomeen tulee odotettua enemmän Erasmus-opiskelijoita muualta Euroopasta: Syy ei kuulemma ole suomalaisen opetuksen taso eikä edes hieno luontomme, ei sinne päinkään, vaan meille nuoria houkuttelee kuulemma hevimusa! Ihan hyvä juttu.

"Omakehu ei haise"

Harmillisempaakin yllättävää luettavaa kirjasta löytyy, esim. ensimmäisen kauden nuoren naiskansanedustajan esiintymisilta Haukiputaalla, jonne ei ilmestynyt yhtään kuulijaa eikä edes tilaisuuden järjestäjä.

Tiukan kiellon kaikille vaalipiirin demareille oli junaillut puolueen kilpaileva, tunnettu mieskansanedustaja. Poikkeuksellisen pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt nainen on siis saanut lähteä aika ankeista aakkosista. Sen sijaan paskan saaminen kirjekuoressa paljon myöhemmin oli Arkadianmäen kollegoidenkin mielestä vain osoitus siitä, että nyt poliitikko oli päässyt pitkälle; mitättömyyksille ei sellaisia temppuja tehdä.

Jaakonsaaren kirja on siitä harvinainen muistelmateos, että siinä ei ”omakehu haise” niin kuin oululainen sanonta kuuluu. Päinvastoin pari pahaakin omaa virhettä kirjassa myönnetään niiltä kansanedustaja-ajoilta, jolloin innostusta vielä oli enemmän kuin kokemusta ja näkemystä.

Naisen taistelu

Markkinavoimat opettivat nuorelle demarille, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Jaakonsaari oppi nopeasti, oli uuttera ja sitkeä ja mursi lasikattoja.

Hänestä tuli sekä ensimmäinen naispuolinen työvoimaministeri että eduskunnan ensimmäinen ulkoasiainvaliokunnan naispuheenjohtaja. Työvoimaministeriajoiltaan hän pistää kirjassa tiukasti pisteet i:n päälle ja kertoo, miten asiat oikeasti menivät ja millaisia taisteluja piti käydä myös osittain siksi, että sattui olemaan nainen.

Mielenkiintoista on huomata nyt, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron vannoo työvoimapolitiikassaan vain ns. Tanskan mallin nimeen, Jaakonsaari yritti Tanskan mallia Suomessa jo kauan sitten omana ministeriaikanaan. Millaisiin vaiheisiin se kaatui on lukijan kannalta kirjan mielenkiintoisimpia osia.

Haukkumanimiinkin sai tottua niin työvoimaministerinä kuin Nato-väriä tunnustaessaan. Eihän naispoliitikko voi omilla aivoillaan ajatella eikä ainakaan turvallisuuspolitiikasta, vaan kyseessä täytyy olla vähintään ”Lipposen piika” tai jopa ”Lipposen Göbbels”.

Dalai Laman yleisössä

Itse pääsin toimittajana Jaakonsaaren kanssa tekemisiin vasta hänen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja-aikoinaan, jolloin hän teki minuun vaikutuksen rohkeudellaan Tiibetin asiassa. Kun olin nähnyt muualla Euroopassa, miten hallitusten päämiehet ja ministerit tapasivat avoimesti Dalai Lamaa, hävetti, kun Helsingissä kaikki kaikkosivat paikalta, kun Nobelin rauhanpalkinnon saanut arvostettu kansanjohtaja saapui maahan.

Onneksi Jaakonsaari ei häipynyt mihinkään. Jopa kirjan kryptinen nimi ”Tarkoitus” saa alkunsa rauhannobelistin vierailusta.

Ääriään myöten täyteen ahdetussa Finlandia-talossa, jossa osa joutui istumaan portailla juhlasalin ulkopuolella, yleisö kuunteli hiirenhiljaa ja herkeämättä Dalai Laman puhetta, mutta suomalaiseen tapaan kysymysosuus alkoi takellellen. Viimein nuori poika nousi ja kysyi kirkkaalla äänellä: – Mikä on elämän tarkoitus? Yleisö nauraa pyrskähteli, mutta ei Dalai Lama - eikä Jaakonsaari.

Sehän oli ydinkysymys, joka jäi myös kirjan otsikoksi.

Vertaus Macroniin

Varsinaisten muistelmien ohella kirjan sekä alkuosa että meppiosuus ovat täynnä juuri sitä punnittua ajattelua, johon Jaakonsaaren kanssa on tottunut. Pakko tehdä toinenkin vertaus Macroniin, josta sosiologit ja tutkijat sanovat, että hän on niitä harvinaisia johtajia, jotka oikeasti hahmottavat suuret kokonaisuudet.

Jaakonsaaressa on selvästi samaa vikaa; tarpeeksi taustaa, lukeneisuutta ja asiayhteyksien hallintaa maalailla eurooppalaisuutta ja sen välttämättömyyttä nykymaailman kuohuissa uskottavasti ja mielenkiintoisesti. Ja juuri tällaisia hänen kaipaamiaan ”generalisteja”, ”Goetheja” tarvitaan pirstaloituneessa maailmassa, jossa digisaatio ja tekoäly mullistavat vielä kaiken.

Itse hän kertoo Kuhmossa oppineensa myös sen, että politiikassa tarvitaan sisäistä kapellimestaria.

Trump, Putin ja Brexit ovat onneksi saaneet entistä suuremman enemmistön niin meillä kuin muuallakin ymmärtämään Euroopan Unionin tärkeyden, mutta nationalismin ja populismin vaarat ovat silti todelliset. Oikeusvaltio on vaarassa rapautua. Valppautta tarvitaan ja ennen kaikkea EU:n puolesta puhujia populistien helppoja heittoja vastaan.

– Mitä odottavat ministerit kertoakseen siitä, kuinka valtavaa hyötyä EU:sta maallemme on? Jaakonsaari penää. Nettomaksajan rooli kalpenee, kun aletaan laskea, mitä Unionin sisämarkkinoilta pois joutuminen talouselämällemme merkitsisi.

Kirja on täynnä selkokielisiä pohdintoja maailman, Euroopan ja Suomen tilasta Jaakonsaarelle ominaisella tavalla kiteytettynä niin, että jokainen ne ymmärtää ja saa niistä ahaa-elämyksiä. Kyseessä on siis paljon enemmän kuin muistelmateos, pikemminkin eräänlainen poliittisen testamentin ensimmäinen osa, johon toivoisi jatkoa jo pelkästään omien ajatusten selkeyttämiseksi.

Jaakonsaaren vahvuus on se, että hän näkee metsän puilta.

Partiolaisen asenne

Minulla on pikkutyttöajoilta muistoja myös partiojohtajasta nimeltä Liisa Ollakka, joka veti katrasta Oulun NNKY:n Simpukoiden lippukunnassa, johon laumaan minäkin kuuluin. Myöhemmin ihmettelin, miten vasemmistokodin tytär oli aktiivinen partiossa eikä pioneereissa.

Kirjasta sekin selvisi: Liisa oli tosiaankin ensin liittynyt pioneereihin, mutta sillä sekunnilla, kun Aku Ankkaa lukevalle tytölle oli selvinnyt, etteivät pioneerit pääse koskaan Amerikkaan, hän oli juossut kipin kapin perumaan pioneerijäsenyytensä ja liittynyt partiolaisiin.

Sen jälkeen hän on ollut partiolaisten tunnuksen mukaan ”aina valmiina”.

Kirjoittaja Helena Petäistö on MTV:n pitkäaikainen Ranskan-kirjeenvaihtaja sekä tunnettu tietokirjailija ja kolumnisti. 

Liisa Jaakonsaari oli MTV Uutisten haastattelussa viikolla: