Markkinahakkuut supistuivat 12 prosenttia

Markkinapuun hakkuut supistuivat kesäkuun lopussa päättyneenä hakkuuvuonna 12 prosenttia edellisestä vuodesta, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen keräämistä tiedoista.

Hakkuuvuoden 1995-96 korjuumäärä jäi 46,6 miljoonaan kuutiometriin, kun markkinapuuta vuotta aiemmin hakattiin 53,01 miljoonaa kuutiometriä. Yksityismetsistä puuta korjattiin hakkuuvuoden aikana 40,7 miljoonaa kuutiometriä, yhtiöiden omista metsistä 1,8 miljoonaa kuutiometriä ja metsähallituksen metsistä 4,1 miljoonaa kuutiometriä.

Päättyneen hakkuuvuoden hakkuut olivat Metlan mukaan ensimmäisellä puoliskolla joulukuuhun saakka keskimääräistä suuremmat ja lokakuussa ennätyssuuret. Toisella puoliskolla hakkuut jäivät pääosin keskimääräistä pienemmiksi.

Kesäkuun lopussa erilaisissa metsätöissä työskenteli 10 400 henkilöä, mikä oli 1700 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Metsänhoitotyöt työllistivät 7300 henkilöä. Puunkorjuussa oli 2600 henkilöä. Hakkuukoneita oli töissä 700 eli 40 konetta vähemmän kuin vuosi sitten.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat