Laulaja Marion Rungin elämän täytti suuri suru noin kolme vuotta sitten, kun hänen kihlattunsa Tapani Jaakkola menehtyi. Marion kokee nyt päässeensä surun yli, vaikkei ikävä ikinä lähdekään pois.
−Rakkaus ei kuole koskaan, se on ikuista, Marion muistuttaa.
Kun hän pääsi suremisen rankimman vaiheen yli, täyttyi hänen mielensä lämpimistä ja kauniista muistoista.
−Huomaan edelleenkin, että Tapani käy päivittäin mielessäni. Muistelen häntä suurella lämmöllä ja rakkaudella. Ehkä sekin on osittain surutyötä, Marion pohtii.
Yksi hänen selviytymiskeinoistaan oli se, että hän palasi kihlattunsa poismenon jälkeen nopeasti töihin. Musiikin esittäminen ja yleisön lämmin vastaanotto auttoivat häntä.
−Minua auttoi se, että menin töihin ja jatkoin elämääni. Niin pääsin ainakin hetkeksi eroon arjesta, joka tuntui hyvin raskaalta.
−Olen saanut musiikista voimaa aina. Senkin takia pidin tärkeänä, että menin keikoille. Sain yleisön puolelta hirveän paljon tukea, ja ihmiset ottivat osaa kaikkialla, minne menin, Marion kiittelee.
Ihmiset kokevat läheisen kuoleman aina yksilöllisesti, eikä Marion osaa antaa kaikille sopivia, yksityiskohtaisia neuvoja.
−Mielestäni suru kannattaa surra, eli surutyö pitää tehdä. Sen jälkeen elämää voi jatkaa.
−Minä rakastan elämää, ja siksi jatkoin elämääni täysillä, Marion muistuttaa.
Kun hänen kihlattunsa menehtyi, riensivät läheiset ihmiset apuun. Marion kiittelee vuolaasti ihmisiä, jotka jaksoivat kuunnella häntä vaikeina aikoina.
−Sisko muutti luokseni kuukaudeksi, kun Tapani menehtyi. Arvostan myös suuresti sitä tietoa, että minulla on ystäviä ja lähimmäisiä, joille voin soittaa koska tahansa.
Marionille oli myös tärkeää pitää omasta kunnostaan huolta.
−Pidin huolta itsestäni sekä fyysisesti että henkisesti. Söin mahdollisimman hyvin ja liikuin paljon. Olen kuullut, että monet puolisonsa menettäneet ovat sairastuneet pian itsekin, ja siksi halusin huolehtia omasta terveydestäni, Marion kertoo.
Vaikkei surusta ihan täysin pääse koskaan eroon, tekee se pahimman vaiheen jälkeen ihmisestä vahvemman. Ainakin Marionille kävi näin − kunhan hän oli uskaltanut surra surunsa.
−Koen olevani aika vahva. Tajusin, että kun selviän tällaisesta, selviän mistä vaan. Välillä sitä tuntee itsensä kauhean pieneksi ja heikoksi, mutta valtavien vaikeuksien keskellä ihminen löytää uskomattomia voimia, Marion sanoo.