Maria Veitola kommentoi yökyläilyä Sanna Marinin luona: "En tunne montaa hänen kaltaistaan ihmistä"

Maria Veitola kertoo Instagramissa, mitä hän ajattelee pääministeri Sanna Marinista.

Torstai-iltana nähtiin kenties kauden odotetuin Yökylässä Maria Veitola -jakso, kun toimittaja-juontaja Maria Veitola suuntasi yökylään pääministeri Sanna Marinin luo Kesärantaan.

Jaksossa kuullaan mielenkiintoisia keskusteluja, kun Veitola ja Marin juttelevat muun muassa vuoden 2020 lokakuussa suomalaisia puhuttaneesta "kuvakohusta", joka sai alkunsa Trendi-lehden tuolloin julkaistun artikkelin myötä.

Veitola kertoo Instagram-tililleen postaamansa kuvan yhteydessä saaneensa paljon kyselyitä siitä, minkälainen ihminen Marin oikeasti on ja mitä Veitola pääministeristä ajattelee. Veitola kirjoittaa tekstissään Marinin olleen juuri sellainen, millaisena hän jaksossakin näyttäytyy.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Yökyläilyn perusteella ajattelen, että hän(kin) on erityinen. En tunne montaa hänen kaltaistaan ihmistä. Meidät kaikkihan on rakennettu eri palikoista ja Sannan rakennuspalikat ovat sellaiset, joilla pärjää kovan paineen alla ja politiikassa, joka on hullu, hullu laji. Lisäksi hän on monella tavalla virkistävä muija, Veitola kirjoittaa postauksessaan.

Veitola kertoo tekstissään viihtyvänsä pääministerin seurassa ja uskovansa tämän kykyyn hoitaa esimerkiksi viime päivinä suuresti puheenaiheena olleen kulttuurin rahoitus kuntoon.

Veitola paljastaa kuvan yhteydessä yökyläilyjen poliittikkojen luokse olevan kaikkein vaikeimpia.

– Uskallanko minä tutustua ihmiseen hänen agendansa takana? Uskaltaako poliitikko näyttää itsestään muutakin kuin tiedotustilaisuuksissa ja tenteissä nähtävän version? Entä pystyykö katsoja sulattamaan sen, että poliitikkokin -jopa pääministeri- on inhimillinen ihminen? Veitola pohtii tekstissään.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla torstaisin kello 21. Jaksot ilmestyvät viikon ennakkoon mtv-palveluun.

Lue myös:

    Uusimmat