Margo ja Ian saivat "kaksoset pienellä twistillä".
Margo Sheldon toivoi vauvaa, mutta sai yllättäen kaksi. Pari oli jo päätynyt sijaissynnyttäjään, kun havaitsi olevansa itsekin raskaana. Isä-Ianin mukaan perhe saikin "kaksoset pienellä twistillä".
Useat yritykset päättyivät suruun: "Vajosin todelliseen synkkyyteen"
Margo, nyt 43, ja hänen miehensä Ian, nyt 50, olivat toivoneet lasta jo vuosikausia, mutta toive ei ollut tullut toteen. Yrittämisen kanadalaispari aloitti jo vuonna 2014, kertoi CBC vuonna 2020.
Vuosien varrella Margo oli tullut raskaaksi, mutta kokenut sitten useita keskenmenoja; vuonna 2017 parin Olivieriksi nimetty poika syntyi kuolleena.
Tämän jälkeen Margo tuli raskaaksi vielä kerran. Ultratutkimuksessa kuitenkin havaittiin, ettei lapsen sydän lyö.
– Olin täysin murtunut uutisesta. Vajosin todelliseen synkkyyteen. Se tuntui täysin epäreilulta ja brutaalilta, Margo muistelee.
Pariskunta päätti lopettaa yrittämisen.
Kasvattisisko tarjoutui synnyttämään lapsen: "Tiesin, että he olisivat upeat vanhemmat"
Elämällä oli kuitenkin muita suunnitelmia. Yllättäen Margon kasvattisisko Meena Buckham tarjoutui lopulta sijaissynnyttäjäksi parille.
– Ian ja Margo olivat yrittäneet niin kauan saada perheen ja tiesin, että he olisivat upeat vanhemmat. Mietin, että mikäli kykenen siihen, antaisin todellakin tämän lahjan heille, Meena sanoo.
Koeputkihedelmöitys kustansi kaikkinensa kymmeniä tuhansia euroja. Toimenpide onnistui; Meena tuli raskaaksi. Lokakuussa 2019 Ian ja Margo päättivät juhlia uutisia pienellä lomamatkalla.
Romanttinen matka Meksikoon tuotti kuitenkin yllätyksen.
Margokin tuli raskaaksi: "Tequila on paljon halvempaa kuin hedelmällisyyslääkkeet"
Loman aikana Margo kykeni rentoutumaan: hän ei enää uskonut tulevansa raskaaksi, ja hedelmällisyyshoidotkin olivat mennyttä elämää. Loman jälkeen epäilys kuitenkin heräsi. Margo osti raskaustestin.
Hänen yllätyksekseen testi oli positiivinen.
– Tequila on paljon halvempaa kuin hedelmällisyyslääkkeet, Margo vitsaili Global Newsille.
Raskaus ei kuitenkaan ollut täynnä iloa, sillä Margo muisti edelleen aiemmat, vaikeat kokemuksensa.
– Kyllä muutamat ensimmäiset ultratutkimukset olivat hyvin stressaavia. Itkin paljon, olin tunteikas, ja koko yhdeksän kuukauden aika oli omanlaisensa uroteko, Margo kuvailee.
Lue myös: Lavinia lähti vatsakramppien vuoksi sairaalaan – oireiden syy ällistytti: "Oletteko tosissanne?"
Margo sai "kaksoset":"Tämä on ihmeiden ihme"
Hän kuitenkin sai "kaksosensa" vuoden 2020 kesäkuussa. Ensin Meena synnytti Sophia Gracen; vain neljä päivää myöhemmin Margo synnytti Austinin.
– Tämä on ihmeiden ihme, Ian sanoo.
Miehen mukaan sairaalan henkilökuntakin saapui ihailemaan lapsia. Perheen onnea näet jutun alussa olevalta videolta!
– He sanovat, että lapset ovat kuin kaksoset, mutta he eivät ole samasta kohdusta, Ian sanoo.
– Tätä päivää on odotettu kauan, olen todella innoissani. Tänään on itketty monet kyynelet, Margo kuvaili Times Colonist -lehdelle päästessään kotiutumaan sairaalasta.
– En halua sanoa, että kaikki kokemamme suru oli tämä arvoista, mutta koen, että urheutemme kantoi hedelmää. Koen massiivista helpotusta, valmiiksi tulemisen tunnetta ja rauhaa. Olen viimein äiti.
Lue myös: Miten erottaa identtiset kolmoset toisistaan? Tämän kikan on nähnyt jo 16 miljoonaa katsojaa
Lue myös: Pari sai lapsen hedelmöityshoidoilla, mutta vauva kuuluikin toisille: "Sanoinkuvaamaton painajainen"
Katso myös: Kesken ajon Michelle ymmärsi, ettei ehdi sairaalaan – Miles-vauva syntyi moottoritiellä!
Lähteet: Caters News, Cbc.ca, Timescolonist.com, Globalnews.ca
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää