Manchester United keskellä katastrofia: Seuralegenda osoittaa todellisia syyllisiä: "He kärsivät ansaittua kipua"

Manchester Unitedin vaikeudet ovat tulosta seurajohdon heikosta suunnittelusta ja päävalmentaja Ole Gunnar Solskjär tarvitsee aikaa ja rahaa joukkueen kurssin palauttamiseksi, seuran entinen puolustaja Gary Neville sanoo Sky Sportsille.

United kärsi sunnuntaina kauden kolmannen tappionsa. Joukkue on sarjassa sijalla 12 vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Kauden aloitus on suurseuran historian huonoin 30 vuoteen.

– United kärsii ansaittua kipua, joka on seurausta seuran hallituksen surkeista päätöksistä. Hallitus on vastuussa heikosta rekrytoinnista, huonoista manageri-valinnoista sekä niiden takaisin vetämisestä, Neville arvioi.

– Jos hallitus vaihtaa suuntaa kahden vuoden välein ja investoi 280 miljoonaa euroa jokaisen managerin kohdalla, isoja ongelmia on luvassa.

Solskjär, joka menetti kesällä Alexis Sanchezin ja ja Romelu Lukakun, yrittää uudelleenrakentaa panostamalla entistä enemmän nuoriin pelaajiin. Nevillen mukaan seurajohdon pitäisi olla kärsivällinen tämän entisen joukkuetoverin suhteen.

Seura hankki kesällä Harry Maguiren puolustajien maailmanennätyssummalla, oikean laitapuolustajan Aaron Wan-Bissakan ja laitahyökkääjä Daniel Jamesin. Nevillen mukaan valmentajan on hankittava vielä "viisi tai kuusi pelaajaa".

– Solskjär tarvitsee mahdollisuuden käyttää rahaa, jota muiden olisi pitänyt käyttää. Jos United rekrytoi hyvin kolmen tai neljän seuraavan ikkunan aikana, tiedämme vasta enemmän. Jos he rekrytoivat huonosti, he tulevat kärsimään. 

– Nopeita paikkauksia ei ole mahdollista tehdä ja se pitää tehdä systemaattisesti. Toivon, ettei seura huonojen tulosten vuoksi poistu nuorien pelaajien kehittämisen polulta. He kuitenkin tarvitsevat hieman laatua ja kokemusta, Neville näkee.

Lue myös:

    Uusimmat