Näin Cristiano Ronaldo heikentää Manchester Unitedia: Potku-uhan alla valmentavalla Ole Gunnar Solskjärillä valtava ongelma – "Tämä kaikki oli täysin odotettua"

Paine Ole Gunnar Solskjärin potkuille kasvaa koko ajan Manchester Unitedissa, eikä viikonlopun tappio Leicester Citylle varsinaisesti kohentanut norjalaisluotsin asemaa. Unitedin vaikeuksien jatkuessa esiin on noussut myös Cristiano Ronaldon ongelmallinen rooli.

Sir Alex Ferguson oli lähellä saada potkut Manchester Unitedin managerina joulukuussa 1989, kun seura oli rämpinyt jo kolme vuotta skottiluotsin alaisuudessa. "Fergielle" ehdittiin toivottaa Old Traffordilla jo hyvästejä, kun United kärsi tappion Crystal Palacelle.

Seuran johto kuitenkin piti Fergusonin pestissään, ja loppu on historiaa. Managerilegendan johdolla Manchester Unitedista kasvoi maailman suurin seura, joka juhli 13 kertaa Valioliigan mestaruutta ja nosteli isokorvaista Mestarien liigan pokaalia kahden kevään päätteeksi.

Tätä anekdoottia on toisteltu kyllästymiseen asti Ole Gunnar Solskjärin manageriuran aikana ja se on hyvin mahdollisesti yksi merkittävimmistä syistä, miksi norjalaisvalmentaja on yhä tehtävässään kiinni.

Nyt kärsivällisyys Solskjärin kohdalla on kuitenkin käymässä vähiin. Hyökkääjälegendalta odotettiin tällä kaudella tuloksia, joita isolla rahalla kasatun joukkueen kaiken järjen mukaan pitäisi saavuttaa.

Solskjär sai ryhmäänsä vielä ikään kuin bonuksena maalitykki Cristiano Ronaldon, joskin supertähden saapumisen hetkellä siirrosta esitettiin myös kriittisiä arvioita.

"Sekä manageri että pelaaja ovat ongelmia"

Nyt Manchester United on ailahtelevien esitysten jäljiltä Valioliigassa kuudentena ja taistelee asemastaan etukäteen helpohkossa Mestarien liigan lohkossaan. Solskjär ei ole vieläkään onnistunut ratkaisemaan Unitedin keskikentän ongelmia ja Ronaldoa koskevat uhkakuvat ovat käyneet toteen.

Kärkkäästi Unitedin ongelmia esiin nostava entinen Liverpool-pelaaja Jamie Carragher kiteytti hyvin seuran tilanteen Sky Sportsin maanantai-illan ohjelmassa.

– Mitä Ole yrittää tehdä? En näe mitään suunnitelmaa sen takana, mitä he tekevät. Ovatko he korkean prässin joukkue? Ei, ei silloin, kun Ronaldo on joukkueessa. Tällainen intensiteetin puute ei koskaan menisi läpi Pepin (Guardiola), (Jürgen) Kloppin tai (Thomas) Tuchelin joukkueissa. Sekä manageri että pelaaja ovat ongelmia, Carragher sivalsi.

Carragher osuu Ronaldoa koskevassa kommentissa siihen ongelman ytimeen, josta arvostettu jalkapallotoimittaja Jonathan Wilson kirjoitti jo ennen kuin Ronaldo oli pelannut yhtäkään ottelua Unitedissa paluunsa jälkeen.

Wilson kiinnitti kolumnissaan huomiota juuri siihen ongelmaan, ettei Ronaldo prässää vastustajaa lainkaan eli toisin sanoen hän ei osallistu joukkueensa puolustuspelaamiseen. Se heikensi Wilsonin mukaan jo Juventusta taktisesti kestämättömällä tavalla.

– Ehkä United-kannattajat ovat vain iloisia, että he saavat muistutuksen menestyksekkäämmistä ajoista, mutta on vaikea nähdä, että Ronaldo veisi joukkuetta yhtään lähemmäksi vakavasti otettavaa mestaruustaistoa. Tämä on enemmänkin vain eriskummallinen hankinta, joka sopii siihen lyhytkestoiseen yleisöä kosiskelevaan kaavaan, joka on värittänyt paljon viimeistä kahdeksaa vuotta Alex Fergusonin eläköitymisen jälkeen, Wilson kirjoitti The Guardianin kolumnissaan.

2,7 prässiä per ottelu

Pelin taktiseen puoleen keskittyvä toimittaja Michael Cox kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan The Athleticissa, kuinka Ronaldon yksipuolisuus aiheuttaa tällä hetkellä ongelmia Unitedille.

– Tämä kaikki oli täysin odotettua Ronaldon saapumisen jälkeen.

– Hän on 36-vuotias ja suurena eroavaisuutena muiden mestaruudesta kilpailevien seurojen hyökkäjiin, jotka prässääväät väsymättömästi, Ronaldo ei yksinkertaisesti ole fyysisesti kykeneväinen prässäämään jatkuvasti – tai oikeastaan ollenkaan, Cox kirjoittaa.

Ronaldo on toki tehnyt Unitedissa maaleja niin kuin hän teki Juventuksessakin, mutta hänen kokonaisvaikutuksensa joukkueen peliin on ollut negatiivinen.

Coxilla on tarjoilla tyrmääviä lukuja Valioliigasta, jossa yksikään toinen hyökkääjä ei laista prässäämisestä niin paljon kuin Ronaldo. Esimerkiksi Teemu Pukki prässää 90 minuutin aikana keskimäärin 17,6 kertaa. Mohamed Salah 12,7. Jopa isokokoinen target-kärki Romelu Lukaku prässää 90 minuutissa 6,2 kertaa.

Ronaldon lukema koko liigan pohjalla on 2,7 prässiä per 90 minuuttia.

Unitedin ongelma Ronaldon kanssa on ollut se, ettei joukkue ole onnistunut paikkaamaan tätä puutetta portugalilaistähden pelaamisessa, mikä on tehnyt jälleen yhden valuvian korkeaoktaanisesta prässistä pitävän Solskjärin pelisuunnitelmaan.

– Seuraus on se, että vastustaja pelaa helposti heistä läpi, Cox kirjoittaa.

Coxin arvion mukaan Solskjär on lähes tekemättömässä paikassa, kun hän yrittää jonglöörata peliaikaa kaikille tähtitason pelaajilleen Ronaldolle, Bruno Fernandesille, Paul Pogballe, Mason Greenwoodille ja Jadon Sancholle.

– Mutta nämä viisi eivät kykene pelaamaan yhdessä.

Solskjär ei ole niin yksinkertainen, etteikö olisi huomannut Ronaldoa koskevaa ongelmaa, mutta voiko supertähteä penkittää aiheuttamatta sisällissotaa seurassa? Kaikki viittaa siihen, ettei hyökkääjätähti ole valmis tyytymään sellaiseen vaihtomiehen rooliin, josta Solskjär itse tuli Unitedissa tunnetuksi.

– Katsoimme maajoukkuetauolla, mikä oli mennyt vikaan viime aikoina. Meidän on kuitenkin katsottava koko pelijärjestelmäämme ja joukkueen tasapainoa, ja ehkä jostain on luovuttava, Solskjär vihjaisi viikonloppuna.

Iso uhka Solskjärin kannalta on se, että tuo jokin saattaa olla seuran nykyinen manageri.

Manchester United isännöi italialaisseura Atalantaa Mestarien liigassa keskiviikkoiltana kello 22 alkaen. C More Sport 1 ja C Moren suoratoistopalvelu näyttävät ottelun suorana.

Lue myös:

    Uusimmat