Malmin lentoasema nimettiin yhdeksi Euroopan uhanalaisimmista kulttuuriperintökohteista

Helsinki-Malmin lentoasema on nimetty yhdeksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta. Kulttuuriperintöorganisaatio Europa Nostra ja Euroopan Investointipankin Instituutti julkistivat valinnat tänään.

Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen pitää valintaa merkittävänä.

– Valinta on suuri kunnianosoitus Suomen ja Helsingin kulttuurihistorialle. Maahamme ei ole koskaan aiemmin saatu vastaavaa tunnustusta, hän kertoo lehdistötiedotteessa.

Europa Nostra teki valinnat kohteiden historiallisen ja kulttuurillisen arvon sekä niiden kohtaaman uhan perusteella.

Organisaation verkkosivuilla lentokenttää kuvaillaan yhdeksi parhaiten säilyneistä, ennen toista maailmansotaa rakennetuista lentoasemista, jotka ovat vielä aktiivisessa käytössä.

1930-luvulla rakennettu lentokenttä on käyttöasteeltaan Suomen toisiksi suurin Helsinki-Vantaan lentoaseman jälkeen.

Lentokentän tilalle kaavaillaan lähiötä

Malmin lentoasema on odottanut lakkautusta jo vuodesta 2014, jolloin Helsingin kaupunki päätti lentokentän toiminnan päättyvän viimeistään vuoteen 2020 mennessä. Samana vuonna kaupunki myös osti Finavialta lentoaseman kiinteistön ja suurimman osan lentokenttää ympäröivästä maasta. 

Lentokentän ympärille on tarkoitus rakentaa noin 25 000 asukkaan lähiö. Kaupunki on kaavaillut kiitoratojen paikalle viheralueita.

Europa Nostran valinnan myötä Malmin lentokenttä saa tukea kansainväliseltä asiantuntijaryhmältä, joka saapuu Suomeen selvittämään lentoaseman tulevaisuudennäkymiä. Ryhmän on tarkoitus laatia toimenpidesuunnitelma kentän säilyttämiseksi.

Europa Nostra Suomen puheenjohtaja Tapani Mustonen pitää Malmin lentokentän alueen kehittämistä nykyisen toiminnan pohjalta suurena mahdollisuutena koko pääkaupunkiseudulle.

– On valitettavan kuvaavaa, että maailman mittakaavassa harvinaisen ja edelleen toimivan Malmin lentokentän arvo ymmärretään eurooppalaisten asiantuntijoiden keskuudessa paremmin kuin Helsingin päättäjien parissa.

Lentokenttää puolustava kuntalaisaloite jätettiin pöydälle

Malmin lentokentän kohtalo oli esillä viimeksi maanantaina, kun Helsingin kaupunginhallitus käsitteli noin 13 000 ihmisen allekirjoittamaa kuntalaisaloitetta, jossa vaaditaan lentoaseman säilyttämistä ja sen ilmailukäytön jatkon turvaamista.

Kuntalaisten vaatimukset jätettiin odottamaan myöhempää käsittelyä. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan aloite ei kuitenkaan anna aihetta lentoasemaan liittyvien päätösten muuttamiseen.

Timo Hyvönen Malmin lentoaseman ystävistä toivoo, että kulttuuriperintöorganisaation päätös toisi uutta pontta keskusteluun lentoaseman säilyttämisestä.

– Toivommekin asian nyt ratkeavan parhain päin kansalaisten vahvan mielipiteen sekä kansainvälisen tunnustuksen ja tuen myötä

Lue myös:

    Uusimmat