Makedonian tulitauko petti jälleen

Makedonian hallituksen joukkojen ja albaanisissien välinen tulitauko rakoili kun osapuolet ottivat yhteen toista päivää maan luoteisosassa.

12-vuotias albaanityttö sai surmansa maanantaina Tetovon kaupungissa. Paikallisen sairaalan johtajan mukaan taisteluissa haavoittui ainakin 19 siviiliä ja viisi Makedonian turvallisuusjoukkojen sotilasta.

Makedonian puolustusministeriön mukaan sissit ovat kahden päivän aikana rikkoneet yli 40 kertaa tulitaukoa, joka astui voimaan 6. heinäkuuta. Albaanien kansallisen vapautusarmeijan UCK:n komentaja Shpati kiisti syytökset ja syytti puolestaan armeijaa sissien asemien tulittamisesta. Sissien kerrottiin edenneen Tetovossa osapuolten välisten linjojen keskellä sijainneelle urheilukentälle ja tulittaneen kranaatein armeijan kasarmeja.

Puolustusministeriö ilmoitti, että armeija vastasi sissien tulitukseen. Myös Tetovon lähellä sijaitsevasta Gajren kylästä kuului räjähdyksiä. Osapuolet taistelivat Tetovon vuoristoisessa ympäristössä myös sunnuntaina, jolloin ainakin kaksi armeijan sotilasta haavoittui.

Kansainvälisistä välitysyrityksistä huolimatta Makedonian hallitusta ja sissejä ei ole saatu neuvottelupöytään. UCK katsoo taistelevansa ainoastaan kansalaisoikeuksien puolesta, kun se vaatii albanian kielelle tasavertaista asemaa maassa. Hallitus katsoo puolestaan sissien pyrkivän maan kahtiajakoon. Lähes kolmannes slaavienemmistöisen Makedonian kahdesta miljoonasta asukkaasta on albaaneja.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat