Majoittuivatko muurahaiset väärään paikkaan? Näin hankkiudut eroon pesästä
Muurahaisten torjumiseen on olemassa monia kikkoja.
Jos muurahaispesä ilmestyy häiritsevään paikkaan, kuten kasvihuoneeseen tai talon vierustalle, siitä voi hankkiutua eroon yksinkertaisesti siirtämällä pesän lapion avulla. Joskus siirto ei kuitenkaan riitä, vaan muurahaiset palaavat vanhaan osoitteeseensa. Silloin on aika kokeilla muita keinoja.
Muurahaisten torjumiseen on olemassa erilaisia torjunta-aineita. Muista, että niitä saa käyttää vain aktiiviseen pesään. Tuotteiden käyttöohjeita täytyy aina noudattaa tarkasti. Esimerkiksi syöttirakeita voi yleensä käyttää ulkotiloissa, mutta rakeiden levitys on uusittava aina sateiden jälkeen. Muurahaisia voi torjua myös tarkoitukseen laadituilla sirotteilla.
Jos muurahaiset ovat tunkeutuneet sisälle ja niiden kulkureitti löytyy, saattaa joskus pelkkä suolan tai etikan ripottelu poluille riittää katkaisemaan niiden kulkuväylän. Sokerimuurahaisia voi myös yrittää houkutella makeaan liemeen, kuten mehuun.
Vanhan kansan tapoihin kuului torjua muurahaisia asuinrakennuksien vierestä vedellä. Kiehuvaan tai lämpimään veteen sekoitettiin saippuaa tai suolaa ja sitä kaadettiin muurahaispesään. Osa pesästä voi kuitenkin sijaita maan alla, jolloin vesi ei välttämättä tuhoa pesää.
Toinen käytetty kikka oli rautakangen iskeminen muurahaispesään loppusyksystä ennen pakkasten saapumista. Rautakangen tarkoitus oli johtaa kylmyyttä pesään.
Lähteet: siivous.info, hyönteismaailma.fi, kauppila.fi
Uusimmat
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
08:48
Onko burnout nuorten aikuisten vitsaus? Tästä syystä moni uupuu jo ennen työelämää
-
Lataa lisää