Mainokseen lipsahti virhe poikineen – näiden Fordien omistajat ovat oikeutettuja tuhansien korvauksiin

Mach 1 -nimi on palannut Mustang-mallistoon 1:52
Legendaarinen Mach 1 -nimi on tehnyt paluun Mustangien joukkoon.

Tuliterän muskeliauton australialaisille ostajille luvattiin mainoslehtisissä toimintoja, joita autosta ei löytynytkään. Moka on käymässä Fordille kalliiksi.

Ford Mustang Mach 1:n ensimmäistä Australian-markkinoille vietyä erää oli mainostettu brosyyreillä, jonka kaikki tiedot eivät pitäneetkään paikkaansa.

Mainoslehtisissä kerrottiin, että autossa on mukautuva vakionopeudensäädin, peruutustutka sekä jenkkimarkkinoiden Mach 1 -mallien tapaan torsen-tasauspyörästö. Mitään näistä kolmesta ei Australiaan tuoduista autoista kuitenkaan löydy.

Adaptiivisesta vakkarista sekä peruutustutkasta Ford on joutunut luopumaan "downforcea ja jäähdytystä" parantavista syistä. Mekaanisen luistonrajoitusominaisuuden sisältävä torsen-tasauspyörästö puolestaan on korvattu Australiaan viedyissä malleissa Mustang GT:n tavanomaisella tasauspyörästöllä.

Sanomattakin on selvää, että Australian Ford on saanut kuulla kunniansa tapauksen tiimoilta. Ensimmäinen erä oli suuruudeltaan 450 autoa, ja Ford yritti paikata mokaansa tarjoamalla autojen ostajille ilmaiset huollot kolmeksi vuodeksi ja pisti kylkeen vielä yhden ratapäivän Fordin piikkiin.

Kun tätä hyvitystä sitten pidettiin kuin pidettiinkin riittämättömänä, tarjosi Ford vaihtoehtona 5 400 Australian dollarin eli vajaan 3 400 euron hyvitystä. Ja mikäli tämäkään ei vielä kelpaa ostajalle, on Ford lupautunut ostamaan auton pois alkuperäisellä hinnalla.

Lähde: CarExpert

Lue myös:

    Uusimmat