Mafiapomona itseään pitänyt vaasalainen maksoi "turvamiehet" kidnappaamaan, tappamaan ja hävittämään ruumiita – huijarit kynivät mieheltä 750 000 euroa valerikoksista

Kuusikymppinen mies luuli johtavansa väkivaltaista rikollisjärjestöä. Kun poliisi otti hänet kiinni, mies kuvitteli, että hänen kontoillaan oli kahdeksan ihmishenkeä. Todellisuudessa mies olikin todellisuudentajunsa kadottanut alkoholisti, joka oli itse megaluokan petkutuksen uhri ja menettänyt kymmeniä tuhansia euroja.

Vaasan käräjäoikeus antoi viime perjantaina ratkaisun rikosvyyhdistä, jonka tapahtumat olivat kuin fiktiivisestä rikosromaanista. 

Tapahtumien keskiössä oli 66-vuotias vaasalainen mies, joka oli rikastunut konepajayrittäjänä. Mies kertoi sijoittaneensa menestyneesti rahaa vuosikymmenien ajan.

Hän pitkään myös yrityksensä toimitusjohtajana, kunnes sairastui työuupumukseen ja myi yrityksen pois. Mies kärsi tapahtuma-aikaan diagnosoidusta alkoholismista ja alkoholipsykooseista.

Vuonna 2015 mies oli vuokraamassa asuntoa, kun eräs parikymppinen mies kertoi istuneensa tuomion taposta, vapautuneensa juuri vankilasta ja tarvitsevansa asuntoa perheelleen. Miehelle oli syntymässä lapsi ja mies kertoi, ettei kukaan vuokraa hänelle asuntoa hänen taustastaan johtuen.

Kuusikymppinen mies vuokrasi nuorelle miehelle asunnon. Vuokralainen alkoi pian tehdä vuokranantajalleen erilaisia töitä ja huomasi tämän uskovan mitä älyttömämpiä valheita.

Valetappoja ja oikeaa rahaa

Nuorukaisen mukaan kuusikymppinen tahtoi hänen toimivan turvamiehenään. Juodessaan kuusikymppisellä oli tapana ajautua tappeluihin baareissa ja hän maksoi vuokralaiselleen siitä, että tämä tappeli ihmisten kanssa ja hakkasi heitä.

Vuokralainen hankki vuokraisäntänsä ympärille joukon tuttaviaan, jotka kaikki työskentelivät kuusikymppiselle. Kun kuusikymppinen pyysi vuokralaistaan tekemään laittomuuksia ja rikoksia maksua vastaan, tämä punoi kavereidensa kanssa tarinan siitä, miten kuusikymppinen johti jonkinlaista mafiaa.

Nuoremmat miehet järjestelivät velanperintätilanteen, jossa kuusikymppinen pahoinpiteli yhden heistä muiden videoidessa tapahtuman. Tämän jälkeen he kiristivät kuusikymppiseltä 15 000 euroa, jottei video päädy poliisille ja jakoivat rahat keskenään. Tämä toistui muutaman kerran eri muodoissa.

Kun kuusikymppinen näytti uskovan paksunkin potaskan, nuorempien miesten juokko kovensi panoksia. Seuraavaksi kuusikymppisen asunnossa tapettiin muka mies, jonka ruumiista eroon pääseminen maksoi kuusikymppiselle neuvottelujen jälkeen 56 000 euroa.

Huijarit kertoivat, että tällä hinnalla ruumis paloiteltaisiin, osat vietäisiin Siperiaan, jossa sudet söisivät ne jäljettömiin.

Seurasi lisää tekaistuja pahoinpitelyjä, valekuolemia ja "mafiasopimus", joista kaikista kuusikymppinen joutui maksamaan petkuttajilleen. Jos maksua ei kuulunut, perijäksi ilmestyi suomea venäläisittäin murtanut "venäläinen mafiapomo".

Rekvisiittana naudan verta

Huijarit hankkivat aina vain uusia tuttaviaan näyttelemään surmattavia ja esittämään kuollutta. Miehet käyttivät teatterikuolemien rekvisiittana oikeita teräaseita ja hankkivat naudan verta roiskumaan ympäriinsä.

Kaveriporukka mietti koreografian tarkoin, jotta kuolema olisi alkoholistin silmiin uskottava ja tämä ei toisaalta itse osallistuisi tappamiseen niin, että "uhri" saisi oikeasti surmansa.

Muutaman tällaisen tapauksen jälkeen kuusikymppinen kuvitteli jo tosissaan, että voisi tapattaa riitakavereitaan mafiallaan. Nuoret miehet olivat valmiita uusiin lavastettuihin murhiin ja jälleen raha taas virtaisi heidän tileilleen. 

Kuusikymppinen valemafiapomo myös käski kidnapata eräiden tuttavien tyttäret ja vaatia kummastakin 250 000 euroa heidän vanhemmiltaan.

Mies kertoi oikeudessa, että oli ajautunut jatkuvien lainojen, maksujen ja niihin liittyvän kiristyksen takia vararikkoon. Miehen mukaan hän oli joutunut myymään omistamansa asunnot ja käyttänyt myös vanhempiensa rahaa tolkuttomat määrät.

Puoli miljoonaa takavarikkoon

Mafiapomoksi itseään luulleen mukaan rahaa paloi "tässä jupakassa" 750 000 euroa, joista 300 000 euroa hän oli nostanut käteisenä. Myös Pohjanmaan käräjäoikeus totesi tuomiossaan, ettei syytteessä käsitelty läheskään kaikkia miehen valemafialleen lainaamia ja luovuttamia rahoja.

Tiliotteiden mukaan mies oli siirtänyt eri henkilöille satojatuhansia euroja ja oikeus piti selvänä, että hän oli myös luovuttanut merkittävän määrän rahaa käteisenä huijariporukalle.

Oikeuden mukaan huijarit kantoivat alkoholiriippuvaiselle miehelle viinaa ja käyttivät hyväkseen hänen terveydentilaansa.

Vyyhdistä sai tuomion yhteensä 15 henkilöä, joista osa oli naisia. Myös huijauksen uhriksi joutunut kuusikymppinen sai sakkotuomion rikoksistaan.

Päätekijöinä oikeus tuomitsi kolme miestä, joista 24-vuotias sai kaksi vuotta ja viisi kuukautta vankeutta, 30-vuotias kaksi vuotta ja kaksi kuukatta vankeutta ja 30-vuotias puolitoista vuotta vankeutta.

Oikeus takavarikoi kolmelta eniten hyötyneeltä huijarilta yhteensä yli 550 000 euroa rahaa vahingon korvaamikseksi valemafiapomolle.

Lue myös:

    Uusimmat