Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään oikeudenkäynti, jossa pääepäiltyjä syytetään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Jutussa on laajemmin kyse kansainvälisen järjestäytyneen rikollisryhmän yrityksestä rantautua Suomeen.
Poliisi tiedotti viime viikolla onnistuneensa estämään kansainvälisen rikollisryhmän kiinnittymisen Suomeen. Helsingin ja Länsi-Uudenmaan poliisin tutkinnassa selvitettiin huumausaine-, ampuma-ase- ja väkivaltarikoksia, joista epäillään ryhmän jäseniä.
Oikeudenkäynti alkoi puoli tuntia myöhässä ja tiukkojen turvatoimien ympäröimänä Helsingin käräjäoikeuden turvasalissa. Salissa ei saa valokuvata.
Salissa oikeudenkäyntiä valvoi sekä siviilipukuisia että virkapukuisia poliiseja.
Oikeussalin keskelle oli aseteltu sermit, jotka estivät vyyhdin päätekijäksi epäiltyä 45-vuotias ruotsalaismiestä näkemästä vyyhdin muita syytettyjä.
Päätekijää vartioi kaksi virkapukuista poliisia ja myös tuomioistuimen puheenjohtaja kiinnitti huomiota epäillyn päätekijän yrityksiin nähdä muita salissa olevia. Tuomari kehotti pääepäiltyä katsomaan pelkästään eteenpäin.
Klo 11.48
Oikeuskäynti on päättynyt tiistain osalta. Käsittely jatkuu torstaina.
Klo 11.46
Oikeus harkitsi epäiltyjen vaatimuksia ja päätti pitää 45-vuotiaan ruotsalaismiehen vangittuna. Myöskään yhteydenpitorajoituksia ei muutettu.
Palkka-asiat voi käräjäoikeuden mukaan hoitaa poliisin tutkinnanjohtajan välityksellä.
Toisen pääepäillyn, 50-vuotiaan suomalaismiehen käräjäoikeus päätti pitää niin ikään vangittuna.
Molempia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Klo 11.16
Ruotsalainen pääepäilty pyytää, että hänen yhteydenpitorajoituksiaan purettaisiin, jotta hän voisi järjestellä raha-asioitaan ja pitää yhteyttä läheisiinsä. Mies toivoo voivansa käyttää esimerkiksi kännykkäänsä saadakseen rahat tililleen.
Syyttäjä pysyi tiukkana ja vaati yhteydenpitorajoituksia pidettäväksi voimassa. Syyttäjä perusteli tätä esimerkiksi sillä, minkälaisesta rikoskokonaisuudesta on kyse.
Syyttäjän mukaan ruotsalaismies voi hoitaa asioita poliisin tutkinnanjohtajan kautta.
Toinen pääepäilty vaati, että pääsee vapaaksi. Hänen avustajansa totesi, ettei 50-vuotiaalla miehellä ole karttamisvaaraa, koska hän on Suomen kansalainen.