Suomalaisen yritysjohtajan viikkoja kestänyt piina: "Maksa kaksi miljoonaa tai sinä ja perheesi kuolette" – kuuntele kiristyspuhelu

14:04
Katso videolta Rikospaikan juttu, millaisten vaiheiden jälkeen poliisi lopulta selvitti tapauksen ja kiristäjätaho saatiin kiiinni. Jutussa on myös autenttinen kiristäjän soittama kiristyspuhelu yritysjohtajalle.

Varsinais-Suomessa asuvaa yritysjohtajaa kiristettiin maalis-huhtikuussa 2008 maksamaan kaksi miljoonaa euroa, tai muuten hänet ja hänen perheenjäsenensä tapettaisiin yksi kerrallaan. Poikkeuksellisen tapauksen tutkinnasta kerrottiin Rikospaikassa.

Yritysjohtajan viikkoja kestänyt kiristyspiina alkoi, kun hän löysi huolto-asemalla autonsa pyyhkijän alta nimellään varustetun valkoisen kirjekuoren.

Englanninkielisessä kiristyskirjeessä oli hänen perheestään otettuja valokuvia kuukauden ajalta. Kuvia oli myös perheen asunnoista, autoista ja myös alaikäisen lapsen mopoauton kuva. Kiristäjä vaati yritysjohtajalta rahaa ja aikaa niiden toimittamiseen oli vain muutama päivä.

Juttua tutkinut Keskusrikospoliisi pyysi kiristyskirjeestä lausunnon asiantuntijalta, joka arvioi kirjeen erittäin vaaralliseksi. Uhka oli erittäin vakava ja konkreettinen.

– Kirjeessä tuotiin selkeästi esille, että uhkaajat ovat seuranneet pitkään tätä liikemiestä ja hänen perhettään ja seuraavat edelleen. Uhkauksessa vaadittiin liikemiestä toimittamaan maastokätköön kaksi miljoonaa euroa ja jos hän ei sitä tee, hänen perheensä tapetaan, KRP:n rikosylikomisario Jari Räty kertoi Rikospaikan haastattelussa.

Rohkea päätös johti piilotteluun

Kirjeessä varoitettiin myös, että yritysjohtaja ei saisi missään tapauksessa kertoa asiasta poliisille ja mikäli hän niin tekisi, hänet tapettaisiin ensimmäisenä ja koko muu perhe sen jälkeen.

Kiristäjätaho antoi ymmärtää, että he olisivat Venäjän mafia ja että he olivat aiemminkin tehneet kidnappauksia ja joutuneet myös surmaamaan henkilöitä, jotta eivät jäisi kiinni.

Yritysjohtaja päätti kuitenkin heti rohkeasti, kaikista kirjeessä esitetyistä uhkauksista ja kielloista huolimatta, ottaa yhteyttä poliisiin. Perhe oli peloissaan.

Tästä alkoi laajamittainen yhteisoperaatio, jossa olivat mukana sekä Suomen että Viron poliisi. Operaation aikana perhettä piiloteltiin eri paikoissa ympäri Suomea ja poliisi jäljitti erilaisin taktisin ja teknisin keinoin kiristäjätahoa. 

Katso videolta Rikospaikan juttu, millaisten vaiheiden jälkeen poliisi lopulta selvitti tapauksen ja kiristäjätaho saatiin kiiinni. Jutussa on myös autenttinen kiristäjän soittama kiristyspuhelu yritysjohtajalle.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja