Machine Gun Kelly jakoi hurjan videon tatuointiprosessistaan: "Kivuliainta, mitä olen ikinä kokenut"

Rap-artisti Machine Gun Kelly tatuoi alkuvuodesta lähes koko ylävartalonsa mustaksi ja peitti näin vanhoja tatuointejaan. 

Rap-artisti Machine Gun Kelly, 33, jakoi kivuliaasta tatuointiprosessistaan videon Instagramissa 2. huhtikuuta. Hän kävi tatuoitavana useita kertoja vuoden alussa, kun halusi peittää jo olemassa olevia ylävartalonsa tatuointeja mustalla. 

Videolla näkyy, kun Kellysta valuu verta tatuoinnin lomassa ja yhdessä vaiheessa hänen kyynärpäänsä turpoaa. 

– Tämä on kivuliainta, mitä olen ikinä elämässäni kokenut, hän kertoo videolla kehonsa mustaksi tatuoimisesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Videolla näkyy muun muassa, kun hänen nänninsä ja napansa tatuoidaan mustiksi. 

Artisti ei ole kertonut, miksi päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta räppää tatuoimisprosessistaan tänä vuonna julkaistulla Don’t Let Me Go -kappaleellaan.

– Aivan, kuten toivoisin, että he ymmärtäisivät minua kerrankin. Sain hermoromahduksen ja tatuoin koko kehoni yhtä viivaa lukuunottamatta, hän räppää vapaasti suomennettuna. 

Kellyn ex-kihlattu näyttelijä Megan Fox kertoi tämän tatuoinneista Call Her Daddy -podcastin jaksossa 20. maaliskuuta. 

– Kaiken takana on todella erityinen tarina, ja jätän sen tietysti hänen itsensä kerrottavaksi. Hänen suhteensa tatuointeihinsa oli hyvin emotionaalisesti ristiriitainen, mitä ne sitten ikinä edustivatkin, en edes tiedä, mutta hän ei halunnut palata joidenkin tatuointiensa muistoihin ja halusi päästä niistä eroon, Fox kertoi ohjelmassa. 

Samaisessa podcast-jaksossa Fox kertoi, etteivät hän ja Kelly ole enää kihloissa. Hän ei kuitenkaan halunnut avata heidän tämänhetkistä suhdettaan sen tarkemmin. 

Lähde: E News

Lue myös:

    Uusimmat