Maattoman kansan haaveet

Arvio: Janne Hopsu

Yli 40 miljoonan ihmisen ja puolen miljoonan neliökilometrin kokoinen valtio. Muun muassa sellainen olisi Kurdistan, mikäli kurdit saisivat oman maansa. Haave on kuitenkin ollut jo vuosisatoja helpommin toivottu kuin toteutettu.

Kristiina Koivunen ja Welat Nehri tuntevat aiheensa läpikotaisin. Koivunen on väitellyt kurdeista, Suomeen 1991 muuttanut diplomi-insinööri Nehri on kotoisin Itä-Kurdistanista, kuten kirja hänen kotiseutunsa esittelee.

Kirja tehty vapauspyrkimushengessä

Käsiteltävä kirja on kirjoitettu vapauspyrkimyshengessä. Kirjoittajat eivät peittele suhtautumistaan kurdien asioiden edistäjänä. Mikäs siinä, kunhan pitää tämän mielessään kirjaa luettaessa. Kyse on kuitenkin tuhdista suomenkielisestä perusteoksesta kurdeista - niin heidän historiastaan, tavoistaan, maantieteen vaikutuksesta mentaliteettiin, uskonnostaan, klaaneistaan, kulttuuristaan kuin kurdien diasporasta.

Kurdien olemassaolo kun on haluttu kieltää, muun muassa Turkissa heitä kutsuttiin vuoristoturkkilaisiksi. Kurdien ajanlasku alkaa vuodesta 612 eaa., kun Assyrian imperiumi hajosi. Turkkilaiset saapuivat alueelle vasta puolitoistatuhatta vuotta myöhemmin.

Sisäiset kiistat tuodaan esille

Kirja ei ole kritiikitöntä kurdien asianajoa. Kirjoittajat tuovat selkeästi esiin kurdijohtajien ja –klaanien keskinäiset riidat, yhtenäisen kansallistunteen ohuuden ja muita itse aiheutettuja vaikeuksia. Muut kuin kurdit ovat myös tehneet paljon jotta kurdivaltio on jäänyt syntymättä.

Kirjoittajat sijoittavat Kurdistanin alueen ensimmäisen jaon 1500-luvulle Persian safavien ja Turkin osmanien välisiin kahinoihin. Heidän mielestään modernin ajan ratkaisevin jako toteutui 1920-luvulla Sevrésin ja Lausannen rauhansopimusten myötä. Tuon ajan suurvaltapolitiikan seurauksia niitetään nyt Lähi-idässä.

Kirjassa oleva kartta Kurdistanin alueesta on graafisesti ja painojälkensä puolesta vaikeasti hahmotettavissa. Se on sääli koko alueen maantieteellis-poliittisen hahmottamisen kannalta.

Kurdistan sijaitsee pääasiassa Turkin, Iranin, Syyrian ja Irakin rajojen sisällä. Siksi jako Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Etelä-Kurdistaniin. Tämä jakautuminen on ollut kirjoittajille haaste jo aiheen kronologisesti ja maantieteellisesti ymmärrettävän käsittelyn kannalta. Mielestäni kirjan rakenne on riittävän toimiva.

Ovatko kurdit itsenäisyyden kynnyksellä?

Jakautumisella neljään osaan on ollut seurauksensa. ”Omien keskustensa sijasta kurdit alkoivat suuntautua eri suuntiin: Ankaraan, Bagdadiin, Damaskokseen ja Teheraniin.”

Mikä vaikutus voi olla nk. arabikeväällä? Nykytilanteessa on vaikeaa lähteä spekuloimaan miltä tilanne näyttää edes kymmenen vuoden päästä.

Koivunen ja Nehri esittävät useita malleja, joilla kaikilla on luonnollisesti vaikutus alueen valtioihin. Nykytilanne, itsehallinto kurdimaiden sisällä, itsenäisten kurdivaltioiden liitto (Irakin kurdialue on viimeiset kaksi vuosikymmentä ollut kuin valtio valtiossa. Kirjoittajat myös pohtivat, että Irakin, Iranin, Turkin ja Syyrian keskushallintojen alaisuudessa toimisi neljästä itsehallintoalueesta muodostuva Kurdistan. Mutta hajoavatko Syyria ja Irak, ja mitä siitä seuraisi?).

Itsenäisyys? Se on kirjoittajien mukaan kiinni myös kurdeista itsestään. ”Kurdien on kyettävä asettamaan kansalliset edut puolueensa, uskomustensa, heimonsa, sukunsa ja jopa perheensä etujen edelle.” Vaatimus on kova missä tahansa poliittisessa ympäristössä ja yhteisössä.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on uutistoimittaja MTV Uutisissa