Voimakas tuuli levittää paloa nopeasti.
Kreetan saarella Kreikassa on evakuoitu jo 5 000 ihmistä maastopalon alta, kertoo paikallinen hotelliyrittäjien liitto AFP:lle.
Liiton johtajan mukaan noin 3 000 turistia ja 2 000 asukasta on evakuoitu Ierapetran lomakaupungin lähettyviltä.
Maastopalo jatkaa leviämistään hallitsemattomasti. Asiasta kertoo muun muassa BBC.
Tulipalo syttyi keskiviikkona iltapäivän aikana Ierapetran kunnan lähettyvillä. Nyt se leviää Itä-Kreetan alueella.
Erittäin voimakkaasti puhaltavat myrskytuulet levittävät liekkejä nopeasti etelään. Palo uhkaa koteja, majoituspaikkoja ja tärkeää infrastruktuuria, kuten huoltoasemia.
Tulipalosta syntyy paksua savua, joka peitti laajemman alueen tehden näkyvyydestä paikoin todella heikon.
Savu leijaili Makry Gialosin rannalle asti eli noin 10 kilometrin päässä Achliasta Lasithin saarella, jossa myös palomiehet yrittivät sammuttaa liekkejä.
Ilmassa leijailee tuhkaa ja äärimmäistä kuumuutta
Poliisi on sulkenut ison tien Agia otian kylän lähellä sekä kehottanut asukkaita ja vierailijoita välttämään turhaa liikkumista. Se on vaarallista heikon ilmanlaadun, äärimmäisen kuumuuden ja putoavan tuhkan takia.
Samaisessa kylässä on tuhoutunut koteja ja kiinteistöä, minkä lisäksi alueella on paikallisten tietojen mukaan sähkökatkos.
Ainakin neljä iäkästä ihmistä on joutunut sairaalaan savusta aiheutuneiden hengitysvaikeuksien vuoksi.
Terveysviranomaiset ovat asettaneet kaikki Kreetan sairaalat hälytystilaan varotoimenpiteenä.
Ne ovat myös määränneet joukkoevakuoinnin Ferman kunnan hotelleihin, vuokrahuoneisiin ja asuntoihin, sillä liekit lähestyvät aluetta.
Kreikasta on tullut erityisen haavoittuvainen maastopaloille
Piinaava helleaalto on paahtanut viime päivinä useita eteläisen ja läntisen Euroopan maita, kertoo STT.
Kreikasta on tullut viime vuosina erityisen haavoittuvainen maastopaloille, joita ruokkivat voimakkaat tuulet, kuivuus ja ilmastonmuutokseen liittyvät korkeat lämpötilat.
Kesäkuussa maastopalojen tieltä jouduttiin evakuoimaan ihmisiä ainakin Ateenan ympäristössä.
Päivitys 3.7.2025 kello 17.45 tiedolla evakuoitujen määrästä.