Maajussi-Arttu tunnustautuu romantikoksi ja etsii loppuelämänsä rakkautta: "Yksi vaan puuttuisi"

Maajussi-Arttu haluaisi löytää rinnalleen loppuelämän rakkauden, jolle antaa aikaa ja yllättää pienillä, romanttisilla eleillä.

Rakastettu Maajussille morsian palaa jälleen televisioon kahdennentoista kauden voimin. Lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla esittäytyvät kahdeksan uutta maajussia, jotka ovat valmiita löytämään rinnalleen elämänsä rakkauden. 

Ohjelmassa nähdään tällä kaudella 26-vuotias maajussi-Arttu Mynämäeltä, joka on tuore maatilan isäntä sukutilallaan. Tilansa pyörittämisen lisäksi Arttu ajaa metsäkonetta ja operoi oman polttopuuyrityksensä johdossa. 

Maajussille morsian -ohjelmaan Arttu päätyi kahden ystävänsä ilmoittamana. Hänen mukaansa useat ystävät olivat asialla uhonneet jo pitkään, mutta kaksi kaveria päättivät viimein toteuttaa suunnitelman. Kun Arttu sai tietää, että hänet on valittu mukaan ohjelmaan, hän ei pitkään asiaa miettinyt. 

– Vaikka en ole koskaan aikaisemmin ajatellut, että ottaisin osaa tähän, niin kun mietin tätä omaakin tilannetta, niin kyllähän minä tähän aika hyvin sovin. 

Arttu on ollut sinkkuna nyt noin vuoden verran, ja tätä ennen hän seurusteli viiden vuoden ajan. Nyt hän olisi valmis löytämään rinnalleen puolison, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää sekä perustaa perhe. 

– On nyt sellainen olo, että haluaisi sellaista pitempiaikaista, loppuelämän rakkautta. Muutenkin jo niin hyvin juurtunut tähän omaan kotipaikkaan, kaikki on sillä lailla aika selkeää ja tasaista, niin haluaisi vakaan ja mukavan parisuhteenkin, Arttu pohtii. 

– Yksi vaan puuttuisi, aikalailla. 

"Iloinen elämänasenne ja katse tulevaan"

Tulevalta kumppaniltaan Arttu toivoo positiivista ja innokasta elämänasennetta. Maajussi kertoo itse innostuvansa helposti ja tykkäävänsä uusien asioiden kokeilemisesta. 

– Jos olisi vähän samankaltainen kuin minäkin ja semmoinen huolehtiva ja välittävä, kenen kanssa olisi helppo olla. 

Arttu ei kuitenkaan halua asettaa tulevalle kumppanilleen liian tiukkoja kriteerejä, sillä hänen mukaansa on erittäin tapauskohtaista, mikä toisessa loppujen lopuksi vetoaa ja kiehtoo. Työntekijää hän ei kuitenkaan tilalleen tarvitse. 

– En minä mitään Justiinaa tänne välttämättä hae, ei tarvitse olla mikään pullantuoksuinen maatalon emäntä, ei minulla sellaiset haaveet ole. 

– Iloinen elämänasenne ja katse tulevaan niinkuin minullakin, tai usko huomiseen ja hyvään arkeen. Arjestahan se elämä lähtee kuitenkin, kun on onnellinen siinä arjessa ja täällä minun kanssani. 

Romantiikka kuuluu parisuhteeseen

Arttu pitää perinteisiä arvoja elämässään tärkeinä. Niihin lukeutuvat olennaisesti perhe sekä läheiset ja pitkäjänteinen elämäntyyli. 

– Haluaisi mennä naimisiin, semmoinen idyllinen perhe ja lapset on aika tärkeä asia. Kun on täältä maalta kotoisin ja ollut aina perinteikäs, niin tykkään semmoisista vanhoista arvoista. Nykyään elämä on niin vauhdikasta, kaikki on niin helppo jotenkin luovuttaa, niin kyllä minulle tämä kotiseutu ja läheiset on aika rakkaita. 

Maajussi tunnustaa olevansa romantikko ja pitävänsä siitä, että saa osoittaa toiselle tämän tärkeyden sekä arvon. 

– Tykkään yllättää ja järjestää kaiken näköistä, että lähtee jonnekin reissuun tai yllättää kesken viikkoa ottamalla vapaata ja tekemällä jotain toisen hyväksi. 


Maajussille morsian -esittelyjakso lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat