Maajoukkuelegenda jäi huumekoukkuun ja joutui kodittomaksi – on nyt valmis kuolemaan oikeuksiensa puolesta

Vuonna 1985 Paul James iski Kanadan jalkapallohistorian tähän asti tärkeimmän maalin. Maa eteni maalin myötä vuoden 1986 MM-kisoihin. James jatkoi peliuran jälkeen jalkapallon parissa valmentajana ja asiantuntijana. Miehen elämä romahti lopullisesti vuonna 2009. 

Videolla tiistain iltakymmenen Tulosruutu.

James oli taistellut pitkään masennusta vastaan ja lopulta se johti huumeriippuvuuteen. Hän alkoi käyttämään crackiä. Huumeiden käyttö lopulta johti siihen, että hän sai potkut Yorkin yliopiston valmentajan työstään, jossa hän oli hyvin menestynyt. 

Walesissa syntynyt James raivostui tapahtuneesta, ja oli sitä mieltä, että hänen ihmisoikeuksiaan oli loukattu. Hän aloitti tuolloin taistelun oikeudenmukaisuutta vastaan, ja samanaikaisesti huumeriippuvuus paheni.

Tämä johti siihen, että hänen tyttöystävänsä lähti, ja hänen ystävänsä hylkäsivät hänet. Rahat loppuivat, ja hänestä tuli koditon. 

Nykyään 54-vuotias James on aloittanut yhdeksännen nälkälakkonsa 18 kuukauteen protestina sille, millä tavalla häntä on kohdeltu. Hän elää 200 kalorilla päivässä ja ruokavalioon kuuluu vettä, lihaliemikuutioita ja leipää.

Ennen hän halusi vain työnsä takaisin, nyt hän on toisien intressien perässä. Lopettaakseen nälkälakkonsa, hän haluaa vastauksen Kanadan hallitukselta siihen, että häntä oltaisiin kohdeltu maan lakien vastaisesti. Hän tarkoittaa tässä kohtaa huumeiden väärinkäyttöä psyykkisen sairauden seurauksena. 

Tämän lisäksi hän vaatii, että pääsee puhumaan entisen työnantajansa johdolle. Tällä hetkellä ei kumpikaan ole kuitenkaan toteutumassa. 

James on laihtunut 18 kuukauden aikana merkittävästi, ja hän on joutunut sairaalaan viidesti aliravitsemuksen aiheuttamien kiputilojen vuoksi. 

Nälkälakko voi lopulta johtaa miehen kuolemaan. Hän on kuitenkin tähän valmis. 

– Se on ainoa aseeni. Olen siitä niin varma, että minua on kohdeltu väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Olen elänyt koko elämäni oikeudenmukaisena ja empaattisena ihmisenä. Olen antanut kaikkeni tämän maan jalkapalloilulle, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta, James sanoo The Starille.

James pelasi Kanadan maajoukkueessa 47 ottelua ja teki kaksi maalia.

Lue myös:

    Uusimmat