Maailman ruokaturva on liian heikolla pohjalla – asiantuntija: "Ruoka riittäisi, jos paikalliseen tuottavuuteen investoitaisiin enemmän"
YK:n alainen kansainvälinen maatalousrahasto tukee maataloutta ja edistää ruokaturvaa maailmanlaajuisesti. Huomenta Suomessa vieraillut järjestön apulaisjohtaja Satu Santala kertoo, että ilmastonmuutos, Ukrainan sota ja koronapandemia ovat vaikeuttaneet ruuantuotantoa monilla alueilla.
Ilmastonmuutoksen myötä sääolosuhteista on tullut vaikeammin ennustettavia ja sään ääri-ilmiöitä on aiempaa enemmän.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on puolestaan nostanut niin ruuan kuin lannoitteiden ja polttoaineidenkin hintaa.
– Monet pienviljelijät kehittyvässä maissa eivät enää pysty hankkimaan niitä tarpeita, joita he tarvitsevat viljelemiseen. Maaseuduilla asuvat ihmiset ovat nälänhädän partaalla tai eivät saa riittävän monipuolista ja terveellistä ravintoa, Santala kertoo.
Kriittisin tilanne on hänen mukaansa tällä hetkellä Afrikan sarvessa, jota koettelee kuivuus muiden ongelmien lisäksi.
Maatalousrahaston tavoitteena on muun muassa lisätä ruuan tuottavuutta ja samalla tukea paikallisia elinkeinoja kehittyvissä maissa.
– Etsimme yleensä kaikkein köyhimmät maaseutualueet ja siellä työskennellään yhdessä pienyrittäjien ja pienviljelijöiden kanssa, Santala kertoo.
– Tuemme ihmisten omaa elinkeinoa ja pärjäämistä, jolloin heidän ei esimerkiksi tarvitse välttämättä muuttaa pois maaseudulta.
Yhteistyössä paikallisten kanssa
Maatalousrahasto toimii yhdessä kehittyvien maiden hallitusten ja paikallisten yhteisöjen kanssa investoimalla paikallisiin hankkeisiin.
Hankkeet voivat käytännössä tukea esimerkiksi naisten luku- ja laskutaitoa tai mahdollistaa pienlainojen myöntämisen.
– Työn tuloksia ja vaikutuksia seurataan todella tarkasti, ja näemme, että niitä tapahtuu. On mahtavaa kohdata näitä ihmisiä, jotka ovat pystyneet kasvattamaan omaa ruuantuotantoa tai tulojaan ja saaneet esimerkiksi lapsensa kouluun, Santala kertoo.
Hänen mukaansa maatalousrahaston edellisellä rahoituskaudella 77 miljoonan maailmaan köyhimpiin kuuluvan ihmisen tulot nousivat hankkeiden aikana 10 prosenttia tai enemmän.
Ruuantuotantoa pitäisi vahvistaa paikallisesti
Santalan mukaan Ukrainan sota on osoittanut, että globaali ruuantuotanto ei ole riittävän vahvalla pohjalla.
– Ruokaturva perustuu siihen, että monet maat ovat hyvin riippuvaisia ruuasta, jota tuodaan muutamasta maasta, Santala sanoo.
Hänen mukaansa ruokaturvan pitäisi tukeutua paikalliseen ja kotimaiseen ruuantuotantoon niin monipuolisesti kuin se on mahdollista. Ideaalissa tilanteessa ruokaa siis tuotettaisiin ympäristöystävällisesti mahdollisimman lähellä paikkaa, jossa se kulutetaan.
– Esimerkiksi monissa Afrikan maissa voitaisiin olla varsin omavaraisia ruuantuotannon suhteen, jos maatalouden tuottavuuteen investoitaisiin riittävästi.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää