Mainos

Ilmastonmuutos koettelee senegalilaisten arkea – kiinnostaako avustustyö? Voita matka ja tutustu toimintaan Senegalissa päästökompensoidulla matkalla

Tansaniassa ja Senegalissa ilmastonmuutos näkyy jo nyt ihmisten arjessa, kun kuivuus ja kuumuus lisäävät pulaa puhtaasta vedestä sekä hankaloittavat perinteisesti viljeltyjen kasvien menestymistä. Tansaniassa ja Senegalissa Lähetysseuralle työskentelevät kertovat pientenkin tekojen tuovan paikallisille helpotusta ja toivoa.

Suomen Lähetysseura tukee Ympäristöpankkinsa kautta ilmastonmuutoksen vastaista työtä muun muassa auttamalla paikallisia hillitsemään aavikoitumista istuttamalla puita, rakentamalla vesijärjestelmiä ja opettamalla perheille uusia viljelytapoja.

Suomen Lähetysseuran Itä-Afrikan alueen tiedottaja Virve Rissanen kertoo koululaisten puhuvan ilmastonmuutoksesta Tansaniassa jo jokapäiväisenä asiana. Rissanen on kiertänyt kesän lopulla eri puolilla Tansaniaa tutustumassa hankkeisiin, joissa Lähetysseura on mukana auttamassa.

– Juttelin äskettäin koululaisryhmän kanssa, ja heille ilmastonmuutos ei ole tulevaisuuden uhka, vaan asia, joka vaikuttaa suoraan siihen, tuleeko sateita ja riittääkö ruokaa. Koululaiset tietävät, että asioihin voi vaikuttaa jo nyt esimerkiksi istuttamalla puita, Rissanen sanoo.

Artikkeli jatkuu kilpailulomakkeen alla.

Kerro alla olevassa lomakkeessa, mikä avustustyö on lähellä sydäntäsi ja voita matka Senegaliin!

Kiinnostaako avustustyö? Osallistu kilpailuun ja voita matka tutustumaan Suomen Lähetysseuran toimintaan Dakarissa, Senegalissa. Palkinto on päästökompensoitu matkan Senegaliin kahdelle hengelle. Matkan yksityiskohdat ja kilpailun säännöt löydät täältä. Kilpailuun voit osallistua 10.11.2019 asti alla olevalla lomakkeella. 

Vilket välgörenhetsarbete ligger närmast ditt hjärta? Berätta och vinn en resa till Dakar i Senegal där du får bekanta dig med Finska missionssällskapets arbete. Resan är klimatkompenserad.

Kilpailu on päättynyt.

Suomen Lähetysseuran Ympäristöpankki

  • Tukee ilmastonmuutoksen vastaista työtä
  • Toiminnan keskiössä metsien kasvatus ja suojelu kehitysmaissa
  • Parantaa köyhien maiden ruokaturvaa, toimeentulomahdollisuuksia ja ympäristönsuojelua
  • Rakentaa muun muassa vesi- ja viljelyjärjestelmiä
  • Vuonna 2019 rahoittaa työtä erityisesti Tansanian Kishapussa
  • Tutustu Ympäristöpankin toimintaan täällä 

Metsänviljely eli metsitys on yksi tehokas tapa torjua ilmastonmuutosta, ja metsien kasvatus ja suojelu onkin Lähetysseuran Ympäristöpankin toiminnan keskiössä. Lähetysseuran tukemissa projekteissa metsää istutetaan kyliin sekä myös Saharan laitamille hidastamaan autiomaan leviämistä. Kylissä metsät tarjoavat suojaa, ruokaa ja toimeentuloa. Täysikasvuiset puut imevät ilmakehästä hiilidioksidia, mikä hidastaa osaltaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia kuten kuivuutta.

Metsityksen lisäksi Lähetysseura osallistuu Tansaniassa ja Senegalissa muun muassa kaivojen rakentamiseen ja paikallisten uudelleenkoulutukseen. Suomen Lähetysseuran läntisen Afrikan aluepäällikkö Heikki Takko kertoo järjestön auttaneen senegalilaisia kaivojen rakentamisessa jo 30 vuotta.

– Maan suolaantuminen on ongelma monin paikoin. Autamme löytämään paikkoja, joissa on puhdasta vettä. Olemme myös rakentaneet isoja, koko kylän vedenpuhdistamoja, joista kaikki voivat hakea puhdasta vettä, Takko kertoo.

Lähetysseuralla on vuosikymmenten kokemus avustusprojekteista, ja päätavoite on aina auttaa paikalliset yhteisöt toimimaan itse olojen parantamiseksi.

Tavoitteena toiminnan pyöriminen täysin ilman ulkopuolista apua

Lähetysseuran työssä painopiste on koulutuksissa, joissa kyläyhteisöjen johtajat ja kyläläiset oppivat itse selviämään ilmastonmuutoksen tuomista haasteista muun muassa omaksumalla uusia tapoja viljellä ja hankkia tuloja.

Heikki Takko valvoo työssään Lähetysseuran projekteja Senegalissa sekä naapurimaassa Mauritaniassa. Hän on palannut hiljattain kolmen vuoden työkomennukselta Senegalista.

– Työmme jälki näkyy usein melko nopeastikin. Moni perhe on löytänyt uuden elinkeinon pienyrittäjänä, muun muassa ompelemalla tai tekemällä nahkatöitä. On ollut ilo kuulla, miten monet ovat löytäneet uuden työn avulla toivon paremmasta.

Takko kertoo Lähetysseuran auttaneen paikallisia energiaystävällisiin toimintamuotoihin esimerkiksi lisäämällä aurinkoenergian käyttöä. Kyläläisille on myös lahjoitettu puuta säästäviä liesiä.

– Tavoitteemme on, että toiminta voisi pyöriä täysin ilman meidän apuamme, ja siksi on erityisen tärkeää saada paikallinen yhteisö sitoutumaan toimintaan, Takko sanoo.

Naisten asema ja lukutaito avainasemassa

Tansaniassa Lähetysseuran keskeisin paikallinen kumppani on Tansanian evankelisluterilainen kirkko. Virve Rissanen kertoo, että paikallisiin yhteisöihin vaikutetaan tehokkaimmin juuri kirkon kautta.

– Haluaisin hieman brändätä lähetystyö-sanaa uudelleen. Täällä lähetystyö liittyy vahvasti yleiseen elinolojen parantamiseen ja siinä kirkoilla on vahva asema. Sitä voi olla vaikea ymmärtää Suomesta käsin, mutta jos täällä kirkossa sanotaan, että älkää heittäkö roskia maahan, menee viesti kaikkein parhaiten perille, Rissanen kertoo.

Kehitysmaiden naiset ovat erityisesti Lähetysseuran työn keskiössä, sillä naiset hoitavat pitkälti perheissä lapset ja kotityöt. He näyttävät lapsillekin esimerkkiä, miten arjessa voi suosia kestävän kehityksen vaihtoehtoja kuten energiatehokkaita helloja tai aurinkovoimaa. Virve Rissanen kertoo, että vuosien aikana Lähetysseurassa ja sen tansanialaisessa kumppanijärjestössä on opittu, että myös miehet täytyy ottaa kotia ja taloudenhoitoa koskeviin koulutuksiin mukaan. Näin molemmat vanhemmat saavat perusteltua tietoa esimerkiksi perhesuunnittelusta. 

– Aiemmin kerroimme ainoastaan naisille, että ei ehkä kannata olla joka vuosi raskaana, ja että esimerkiksi kolme lasta voisi olla hyvä määrä lapsia. Naiset kertoivat tästä kotona miehilleen, jotka ihmettelivät, että mikä juttu tämä muka on. Nyt koulutamme miehiä ja naisia yhdessä, jotta molemmat ottavat vastuuta perheen koosta, Rissanen kertoo.

Senegalissa Lähetysseura on myös vahvistamassa paikallisten oman äidinkielen asemaa sekä lasten että aikuisten opetuksessa. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja opiskelua tuetaan, jotta erityisesti vammaiset lapset pääsevät koulutielle.

– Senegalissa alle 50 prosenttia lapsista osaa lukea. Lukutaitotyö on merkittävä asia, sillä lukemalla tieto-taito ympäristöasioista lisääntyy. Ympäristötyö on meillä läpileikkaava teema kaikessa työssä. Koulussa lapset myös pitävät huolta ympäristön puhtaudesta, Takko kertoo.

Pienet teot arjessa vievät eteenpäin

Sekä Heikki Takko että Virve Rissanen ovat nähneet työssään pienten tekojen muuttavan ihmisten arkea parempaan suuntaan, ja toisaalta sen, että tiettyjen asioiden kanssa vain pitää pärjätä.

– Tansanian kylissä on rakennettu uusia vesipisteitä, mikä on tosi hieno juttu. Toisaalta elo-syyskuu on kuivin kausi, ja tosiasia on, että vettä ei vaan riitä eli sitä täytyy säännöstellä. Suomessa vedensäännöstely olisi varmasti kauhistus, mutta täällä se on arkea, jonka kanssa on vain elettävä, Rissanen sanoo.

Tietoa jakamalla paikallisia on autettu pikkuhiljaa muuttamaan toimintatapojaan.

– Tansaniassa olemme kertoneet kyläyhteisöille vaihtoehtoisista viljelykasveista kuten linssistä ja bataatista, jotka kestävät paremmin kuumuutta. Olemme myös opettaneet saippuan valmistamista – eli erilaisia uusia keinoja saada toimeentulo, jos viljaa ei tule tarpeeksi omasta maasta, Virve Rissanen kertoo.

Heikki Takko sanoo, että vaikka haasteet ovat isoja, pitää tunne toivosta yllä energiaa viedä asioita eteenpäin.

– Kun asioita miettii laajasta näkökulmasta, tulee helposti voimattomuuden tunne. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikki muutos lähtee pienistä asioista. Jos pystytään vaikuttamaan yhden perheen mahdollisuuteen saada elantonsa edelleen kotiseudultaan ja pysyä siellä, on sillä maailmanlaajuinen merkitys.

– Ilmastopakolaisuus on jo nyt todellisuutta, mutta suurin osa ihmisistä asuisi kuitenkin mieluiten kotiseuduillaan. Yksi Lähetysseuran työn tarkoituksista on mahdollistaa ihmisten elämä omissa yhteisöissään, Takko sanoo.

Suomen Lähetysseura

  • Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen toimija
  • Tekee työtä 30 maassa yli sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa
  • Toteuttaa seurakuntien missiota, kokonaisvaltaista lähetystyötä sanoin ja teoin
  • Saa ulkoministeriön tukea kehitysyhteistyöhön sekä rauhan ja sovinnon hankkeisiin
  • Tutustu Suomen Lähetysseuraan täällä

Lue myös:

    Uusimmat