Lyömätön Linja: Apua väkivaltaan ei haeta ajoissa

Espoossa toimivan Lyömätön Linja -palvelun toiminnanjohtaja Jari Hautamäen mukaan suomalaiset eivät hae apua väkivaltaongelmiinsa tarpeeksi ajoissa. Hän toivoisikin tekijöiden ottavan yhteyttä auttavaan palveluun ennen tilanteiden kärjistymistä.

– Lyömätön Linja -palvelu on tarkoitettu väkivaltaa perheessään käyttäneille henkilöille tai käyttäytymistään pelästyneille henkilöille ennalta ehkäisevänä näkökulmana, Jari Hautamäki kertoo.

Palvelussa toteutetaan Väkivallan katkaisu -ohjelmaa, mikä pitää sisällään puhelinpalvelun, yksilötapaamiset sekä vertaistukeen perustuvan ryhmätoiminnan. Useimmiten palveluun otetaan yhteyttä puhelimitse, joskus myös sähköpostitse.

– Jotkin asiakkaat tulevat mukaan myös yhteistyökumppaneidemme, poliisin ja neuvolan kautta. Kaikki kuitenkin edellyttää sitä, että apua haluavan henkilön kanssa on ensin keskusteltu, ja että hän on itse halukas tulemaan asiakkaaksi, Hautamäki sanoo.

– Meiltä ei saa aikaa esimerkiksi niin, että vaikkapa puoliso tilaa ajan. Pitää olla itse oma-aloitteinen.

Toiminnassa mukana 20 vuotta ollut Hautamäki kertoo palvelun alussa keskittyneen puhelimitse tapahtuvaan keskusteluun, mutta nykyään sovittavan tapaamisia hyvinkin pian. Tänään puhelinkeskustelu on vain lyhyt tilannekartoitus.

– Hyvin usein perheissä on päällä jo jokin kriisitilanne tai käännekohta, ja siksikin olisi hyvä, että tapaamisen ajankohta olisi pian, jo vaikka viikon sisällä soitosta. Hyvin nopeasti lähdemme sopimaan aikaa.

Ensimmäisessä tapaamisessa mukana on Lyömättömän Linjan kaksi työntekijää. Asiakkaalle kerrotaan toimintaperiaatteet, milloin toiminnalla on esimerkiksi lastensuojeluvelvollisuus tai että törkeän pahoinpitelyn suunnittelu toiminnan täytyy ilmoittaa poliisille.

– Sitten on miehen oman tarinan aika. Sanomme, että nyt me haluaisimme kuulla, mitä sinä haluat meille kertoa, Hautamäki kuvailee.

Asiakkaita nuorista vanhuksiin

Hautamäen mukaan yhteydenottajissa ei ole olemassa mitään yhtä tyyppiä, vaan heitä tulee monilla eri taustoilla. Ikäjakaumakin on hyvin laaja, aina 18-vuotiasta yli 80-vuotiaisiin.

– Eikä väkivallantekijä automaattisesti ole mies, vaan näitä näkyy molemmissa sukupuolissa. Mutta miehiä on kuitenkin huomattavasti enemmän. Kokemuksemme perusteella on hyvä aina tarkkaan selvittää asiakkaan tilanne kokonaisvaltaisesti, ilman ennakkoajatusta, että vain mies perheessä olisi aina yksin väkivallan tekijänä.

Yleisesti ottaen useat ovat huolissaan omasta sekä perheensä tilanteesta.

– Taustalla saattaa ajaa uhka parisuhteen päättymisestä. Ollaan huolissaan omasta käytöksestä, on saattanut mennä hermot tai sitten on jo tönäisty, otettu kurkusta kiinni tai muuta fyysistä, nämä ovat hyvin tyypillisiä.

Hautamäki sanoo, että tässä kohtaa tilanteessa on kuitenkin nähtävissä parannusta, sillä yhteyttä otetaan nykyään yhä aikaisemmin, jo silloin, kun hermot alkavat mennä.

– Ehkä tietoisuus on lisääntynyt. Väkivaltaa ei enää hyväksytä yhtään ja sitä kohtaan aletaan olla aika ehdottomia. Se on tietenkin hyvä asia.

Perhesurmat vaikuttaneet

Hautamäki sanoo kontaktien Lyömättömään Linjaan olevan koko ajan tasaisessa kasvussa. Suurimmat piikit yhteydenotoissa keskittyvät lomien jälkeiseen arjen alkuun sekä tammikuuhun joulun jälkeiselle ajalle.

Viime vuonna palvelussa tosin pantiin merkille, että myös normaalisti hiljaisena aikana kesällä kaivattiin apua. Syyksi tähän on Lyömättömässä Linjassa arvailtu lukuisia perhesurmia ja sitä, kuinka niitä käsiteltiin medioissa.

– Ihmiset ovat heränneet ja pelästyneet. En usko, että väkivalta itsessään on lisääntynyt, vaan ennemminkin ihmisten juuri tietoisuus, Hautamäki pohtii.

Perhesurmien myötä myös palvelussa ollaan keskusteltu siitä, miten pahimpia tapauksia voitaisiin ehkäistä.

– Olemme miettineet, kuinka voisimme lisätä tietoisuutta siitä, että kannattaisi hyvän sään aikana hoitaa ongelmaansa, että se olisi luontevaa ja vielä mahdollista, Hautamäki sanoo.

Muutokseen tarvitaan oma tahto

Hautamäki sanoo, että melko usein sovittuun tapaamiseen jätetään tulematta. Silloin työntekijät pyrkivät soittamaan perään.

– Kaikkia ei kuitenkaan voida auttaa ja se on se asia, minkä kanssa tässä työssä joutuu elämään ja olemaan.

Hautamäen mukaan syyt perumisiin voivat johtua siitä, että tilanteet perheissä palaavat normaaleiksi, ja ajatellaan, että ehkä tässä pärjätäänkin. Ja näin kynnys saattaa taas ollakin korkeampi avun hakuun.

– Siksi pyritäänkin se aika sopimaan nopeasti, ettei asia jäisi muutamien viikkojen aikana unholaan. Tässä on myös se raadollinen puoli, koska joskus on kyse ihmishengistä.

Hautamäki sanoo Lyömättömän Linjan tarjoaman avun onnistumisen riippuvan täysin asiakkaan omasta halusta ja tahdosta.

– Se ei ole helppo tie, mutta jos tielle on valmis lähtemään, ja jos tekee työtä, silloin tulokset ovat äärettömän hyviä.

Muutosta ei yleensä tapahdu vain siinä, että väkivalta loppuu, vaan useimmat muuttavat koko elämänsä suuntaa monella eri osa-alueella.

– He rupeavat huolehtimaan itsestään ja perheestään, ja jättämään työtehtäviä vähemmälle. Näin miehet ainakin kertovat. Se onkin suurimpia palkintoja tässä työssä, kun huomaa, että apu on ollut sysäys todella positiiviseen muutokseen, Hautamäki iloitsee.

Juttu on uusinta huhtikuulta 2013.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat