Luvassa ennätyksellinen ininäkesä? Hyttysiä on jo runsaasti ja paarmat ovat vasta kuoriutumassa

Tänä kesänä on mahdollisuuksia normaalia vilkkaampaan hyttyskesään. 

Suomalaiset ovat huomanneet alkukesän hyttysmäärän, joka vaikuttaa olevan suuri. Saman havainnon on tehnyt myös tutkija.

– Aika monesta paikkaa on tullut viestiä, että niitä on aika reilusti. Parasta aikaa leikkaan nurmikkoa Suomussalmella ja kyllä täällä ystäviä on, Kainuun ELY-keskuksen ympäristöasiantuntija, hyönteistutkija Reima Leinonen nauraa.

Nykyinen hyttystilanne johtuu Leinosen mukaan pitkälti siitä, että Suomessa on ollut hellejakso, joka on nopeuttanut niiden kehittymistä munasta aikuiseksi veden alla. Tämä näkyy varsinkin hyttysten määrässä.

– Se vaikuttaa siten, että niitä kuoriutuu yhtäaikaisesti huomattavasti enemmän kuin normaalilämpöisenä kevätkesänä.

Mäkärät puolestaan kehittyvät virtaavassa vedessä ja myös niillä on tapahtunut runsaasti yhtäaikaista kuoriutumista.  

– Niitäkin näyttää olevan massoittain.

Paarmat ovat puolestaan Leinosen mukaan vasta tulossa.

– Pikkuhiljaa alkavat kuoriutua. Juuri äsken ensimmäinen oikein kookas paarma yritti jo viillellä itselleen veriateriaa, mutta ei ehtinyt, kun huitaisin, että lähti lentoon ja karkuun eikä palannut.

Leinonen kertoo, että myös paarmoja kuoriutuu yhtäaikaisesti enemmän, jos on hellesäätä.

Mahdollisuudet ennätyskesään

Kesän hyttystilanteeseen vaikuttaa myös talven lumitilanne ja lumien sulaminen. Kevätkesällä puolestaan vaikuttavin tekijä on se, kuinka kauan vesi säilyy kosteissa painanteissa, joihin hyttysnaaraat ovat edellisenä syksynä munineet.

– Jos pysyy 2–3 viikkoa, hyttysiä kuoriutuu reilummin.

Koko kesän tilannetta ei voida vielä kuitenkaan tietää.

– Vasta myöhemmin näkee, onko nyt ennätysrunsas vuosi. Jos vielä sataa jonkun verran, olosuhteet ovat otolliset siihen, että hyttysiä on reilummin.

Tulevalle viikonlopulle Suomeen on luvattu sateita. 

Huitominen vain pahentaa tilannetta

Leinonen jakaa myös muutaman vinkin, kuinka välttää joutumasta hyttysten kohteiksi.

– Mitä rauhallisemmin olet, sitä varmemmin ne jättävät sinut rauhaan. Tämä on ykkösjuttu.

Tutkijan mukaan hyttyset etsivät ihmiset hiilidioksidin, lämmön ja eritteiden, kuten hien, perusteella.

– Mitä enemmän hypit ja huidot, sitä varmemmin ne löytävät sinut. Jos hyppii ja huitoo, se on niille opaste, että täällä sitä olisi, Leinonen letkauttaa.

Yksi keino välttää hyttysiä on myös se, että pysyy avonaisilla, paahteisilla ja tuulisilla paikoilla.

– Siellä hyttyset eivät viihdy, Leinonen päättää.

Lue myös:

    Uusimmat