Luomumissi Jenna Toppari puhuu luonnollisen kauneuden puolesta: "Jokainen riittää omana itsenään"

Miss EW 2018 Jenna Toppari on viettänyt antoisan missivuoden.

Torniosta kotoisin oleva Jenna Toppari kruunattiin Miss EW -kauneuskilpailun voittajaksi heinäkuussa 2018.

Henna Peltosen luotsaamassa kauneuskilpailussa etsitään luonnollista kaunotarta, jolle ei ole tehty kauneuskirurgisia toimenpiteitä.

Toppari kertoo MTV Uutisille, että antoisaan missivuoteen on mahtunut paljon kokemuksia ja hyviä muistoja.

– Erityisen iloinen olen ihmisistä, joihin olen päässyt tutustumaan. Kannattaa hakeutua sellaisten ihmisten pariin, joilla on samoja arvoja.

Toppari on vuoden aikana tehnyt useita erilaisia mainoskuvauksia eri yritysten kanssa sekä someyhteistöitä luonnonkosmetiikkabrändien ja hyvinvointialan yrityksen kanssa. Mieleenpainuvinta hänelle oli Lassi Viljasen  Elovena -musiikkivideolla esiintyminen ja pääseminen myöhemmin lanseerattavan luonnonkosmetiikkasarjan pääkasvoksi.

Toppari kertoo saaneensa positiivista palautetta etenkin aikuisilta siitä, miten tärkeää on olla esimerkkinä nuorille.

– Jokainen riittää omana itsenään. Ei tarvitse muokata itseään, jotta sinut hyväksytään. Nykyaikana sosiaalinen media luo valtavia paineita etenkin teini-ikäisille tytöille, Toppari toteaa.

Ennen Miss EW -kilpailua Topparilla ei ollut aiempaa kokemusta kauneuskilpailusta. Hän kertoo aiemmin harkinneensa osallistumista missikisoihin, mutta mikään kilpailu ei tuntunut hänen arvojensa mukaiselta. 

Miss EW -kilpailu kuitenkin muutti Topparin mielen.

– Tiesin heti, että tämä on ihan minun juttuni, sillä pystyn seisomaan kilpailun arvojen takana täysin. Haluan tuoda luonnollisuutta nykyajan siloitellun kauneusihanteen rinnalle.

Topparin mukaan Miss EW -kilpailu on tärkeä lisä kauneuskilpailujen joukkoon, mutta muillakin kilpailuilla on paikkansa.

– On tärkeää, että on tullut kilpailu, joka edustaa luonnollisuutta, eikä kauneutta rakenneta kilpailun aikana. Kauneuskirurgiset toimenpiteet, hiusten- ja ripsienpidennykset ja rakennekynnet ovat kiellettyjä. Minusta on hyvä, että jokaiselle löytyy juuri omannäköisensä kilpailu – eikä niitä mielestäni pidä verrata.

Topparin mukaan pitkään vallalla ollut epäaitoutta korostava kauneusihanne on muuttumassa. Luonnollisuus on nousemassa trendiksi, ja yhä usemmat vaatealan yritykset ja nettikaupat ovat ottaneet eri kokoisia ja näköisiä malleja mainoksiinsa.

– Työtarjouksia saadessani tai niitä hakiessa olen myös huomannut, että luonnollisuus on tärkeässä roolissa ja luonnollista lookkia arvostetaan. Usein myös vaaditaan, ettei ole ripsienpidennyksiä, rakennekynsiä tai näkyviä tatuointeja, hän kertoo.

Toppari kruunaa uuden Miss EW -voittajan elokuussa. Missivuoden jälkeen elämässä puhaltavat uudet tuulet, sillä hän lähtee opiskelemaan hyvinvointialaa toiselle paikkakunnalle. 

Miss EW -kilpailu ja missivuosi olivat Topparille kaikin puolin positiivisia kokemuksia, ja hän kannustaakin hakemaan mukaan kilpailuun.

– Olen saanut täyden tuen kilpailun tuottajalta ja missiemo Henna Peltoselta, ja kilpailu on kaikin puolin hienosti järjestetty.

Lue myös:

    Uusimmat