Nyt se on täällä! Lumikaaos on iskenyt Suomeen – varoitus vaarallisesta ajokelistä, kymmeniä lentoja peruttu

Etelästä saapuva lymipyry on levinnyt eteläisen Suomen ylle ja lunta on satanut paikoin jo sankasti eri puolilla Uuttamaata. Sadealue leviää päivän aikana kohti pohjoista ja voi paikoin tupruttaa jopa 20 senttiä lunta.

Vaikka monet aikaistivat paluutaan pääsiäisen vietosta tiedossa olevan myräkän takia, pääväylille on vielä tänään odotettavissa paljon liikennettä. Ajokeli on muuttunut tai muuttumassa erittäin huonoksi lumisateen ja voimakkaan tuulen takia suuressa osassa maata.

Liikennevirasto suosittelee lähtemään liikenteeseen mahdollisimman aikaisin ennen kuin keli huononee iltaa kohden.

Liikennevirasto huomauttaa, ettei kesärenkailla ole asiaa tien päälle.

Vaarallinen ajokeli suuressa osassa maata

Ajokeli muuttuu tänään erittäin huonoksi aamusta alkaen lumisateen ja voimakkaan tuulen takia alkaen idässä ja lännessä, varoittaa Ilmatieteen laitos. Myös lännessä ja Pohjois-Pohjanmaalla ajokeli on heikko.

Vaarallinen tiesää on Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Satakunnassa, Etelä- Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa ajokeli on tänään puolestaan mahdollisesti vaarallinen.

Eniten lunta ennustettiin satavan Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen.

– Lumisade alkaa etelärannikolla varhain aamulla. Lunta tulee maanantaina voimakkaan tuulen kera, mikä tarkoittaa, että lumi voi kinostua, kertoi päivystävä meteorologi Helena Laakso.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ei ole mitenkään poikkeuksellista, että huhtikuun alkupuolella saadaan sankkojakin lumisateita.

–  Suomen säähän kuuluvat tällaiset matalapaineet. Kevät ottaa välillä askeleen eteenpäin ja välillä taaksepäin, kertoo meteorologi Paavo Korpela.

Kymmeniä lentoja peruttu

Lumimyräkkä vaikuttaa myös lentoliikenteeseen. Finnair on kertonut peruvansa 19 edestakaista lentoa Helsinki-Vantaalla, ja lisäksi osaa lähtevistä lennoista on jo etukäteen myöhästytetty varttitunnista kahteen tuntiin.

Finavian mukaan lentojen määrää voidaan joutua rajoittamaan huonon näkyvyyden ja hankalien tuuliolosuhteiden vuoksi. Lisäksi kinostuva lumi haittaa koneiden lastausta ja purkua sekä kiitoteiden huoltoa.

– Talvitoiminta on täysvalmiudessa ja valmiina huolehtimaan lumenpoistosta, Finavia lupasi tiedotteessaan.

Finnair on suositellut matkustamaan vain käsimatkatavaroiden kanssa, sillä matkalaukkujen toimituksessa voi olla vaikeuksia.

Lumipyryn on ennustettu hellittävän tiistaina. Lunta voi kuitenkin sadella vielä tiistaina 5–10 senttiä Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä.

Lue myös:

    Uusimmat