Lukupiiri: Kun kanista tuli lapsen silmissä jumala

Kirja: Kani nimeltä jumala
Kirjailija: Sarah Winman
Kustantaja: Tammi
Helmiä: 4
Kenelle: Lapsuudenmuistoja vaaliville, lohdutusta kaipaaville, mielikuvitusrikkaille Peter ja Petra Paneille, uutta alkua havitteleville.

Brittiläisen Sarah Winmanin esikoisromaani Kani nimeltä jumala (eng. When God Was a Rabbit) on lapsen silmin kirjoitettu teos, jonka mustanpuhuvat tragediat kääntyvät päälaelleen huolettoman satiirin, tahattoman komiikan ja naiiviuudessaan nokkelan mielenjuoksun myötä – eli pikkuvanhan lapsen silmin. Kirjan kiteyttävä kysymys kuuluu: miksi pahoja asioita tapahtuu hyville, viattomille ihmisille?

Teos on niin koskettava, lämmin ja lempeä, että ihan sisuksiin sattuu.

Kirjan jokainen kappale on päätä ja häntäänsä myöten selittämättömällä tavalla taianomainen, täynnä elämäntotuuksia ja elämänmakuisia kohtaloita, ilman omaan nilkkaansa kapsahtavia kliseitä tai äärimmäisen epäuskottavia kommervenkkeja – vaikka kani onkin pienellä kirjoitettu jumala, joka osaa puhua.

Tunsin taivaan tyhjyyden sisimmässäni. Se oli osa minua, niin kuin pisama tai mustelma. Niin kuin keskimmäinen nimi, jota kukaan ei huomioi. Työnsin sormen häkin pinnojen välistä ja löysin jumalan nenän. Sen hengitys oli hentoa ja lämmintä ja sen kieli kerkeä.

”Aika parantaa haavat”, se sanoi hiljaa.

”Onko sinulla nälkä?”

”Vähän”, se sanoi, ja työnsin porkkatangon verkon läpi.

”Kiitos”, se sanoi. ”Johan helpotti.”

Kani nimeltä jumala kertoo pienestä Ellystä, joka syntyi arpajaisista voitetun untuvapeitteen päällä samana vuonna, kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta. Kasvutarina alkaa 1960- ja 1970-luvun Englannista ja vie lukijan New Yorkiin surullisenkuuluisan syyskuun 11. päivän iskujen aikajanalle, aikuisuuden kynnysmatolle.

Se kertoo Ellyn perheestä, joista jokainen perheenjäsen kantaa taakkanaan erilaisia kipupisteitä: Ellyn rakastama ja palvoma sydänsuruihin taipuva Joe-veli ei viehäty naapurintytöistä – naapurinsetä viehättyy puolestaan liiankin. Untuvapeitteen arpajaisissa voittanut äiti kärsii lamauttavasta masennuksesta ja ihon alla jäytävistä kivuista, isä ikä- ja rahakriiseistä. Elokuvahymyä hymyilevä Nancy-täti on omanlaisensa suojelusenkeli, joka liihottaa aina paikalle tarvittaessa ja peittelee huonosti ihastustaansa veljensä vaimoon. Kastanjanruskea, jumala-nimeä kantava lemmikkikani päästää suustaan harvasanaisia totuuksia, samalla kun Ellyn paras ystävä, häpeään hukkuva takkutukka Jenny Penny tuo läsnäolollaan turvan- ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

”Minullakin oli kerran kani”, hän (Jenny Penny) sanoi.

”Olin silloin ihan pieni ja asuimme asuntovaunussa.”

”Mitä sille tapahtui?” kysyin ja aavistin pahaa.

”Se syötiin”, hän sanoi. Yksinäinen kyynel, joka jätti uran posken likaan, vierähti hänen suupieleensä.

”Kani muka karkasi, mutta tiesin että se oli valhetta. Broileri maistuu erilaiselta.”

Kani nimeltä jumala on helppolukuinen, koskettava ja hyvänsuopa teos kaiken tragediankin keskellä, että piskuiset kyyneleet saattavat valua salakavalasti lukijankin silmänurkasta. Silti se henkii tuudittavaa lohtua. En tiedä mihin kipupisteeseen tämä teos minussa osui, mutta se todella osui ja upposi. Ei ihmekään, että tämä esikoiskirja onkin popsinut monin paikoin viisi porkkanaa.

Teksti: Katri Koskinen

Kuva: Tammi