19-vuotias Eliel halusi tehdä jäätelöbisnestä Kuopion torilla, yritteliäisyys oli tyssätä tiukkaan sääntelyyn: "Reilu vuosi on yritetty saada tätä hommaa alkuun ja vihdoin alkaa näyttää hyvältä"

Näin valmistuu rullajäätelö 2:24
Näin rullajäätelö valmistuu Eliel Pohjolaisen käsissä.

Innon kuulee tuoreen kuopiolaisen ylioppilaan äänestä, kun tämä kertoo pitkään haaveena olleen, mutta useita vastoinkäymisiä kohdanneen jäätelökioskin viimein avautuvan tulevana viikonloppuna.

– Tässä on nyt reilu vuosi yritetty tätä hommaa saada alkuun ja vihdoin alkaa näyttää aika hyvältä, eli hyvällä mielellä lähdetään avaamaan ja odotetaan, että miten homma lähtee rullaamaan, rullajäätelökioskin toimintaa käynnistelevä Eliel Pohjolainen kertoo.

Pohjolainen sanoo haistaneensa 19-vuotiaana markkinaraon törmätessään rullajäätelöön ensin nettivideoissa ja sen jälkeen ulkomailla.

– Kyseessä on Aasiasta kotoisin oleva street food -tyyppinen jäätelötuote. Jäätelörulla valmistetaan paikan päällä –25 asteisella jääpannulla, johon kaadetaan nestemäinen jäätelömassa ja halutessaan siihen voi sitten lisätä erilaisia makuja, kuten esimerkiksi tuoreita marjoja tai hedelmiä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Idean saatuaan Pohjolainen sanoo selvittäneensä asiaa, eikä löytänyt Suomesta kyseisen tuotteen myyjiä.

– Ihan mielenkiinnosta halusin viime keväänä lähteä kokeilemaan, että miten tällainen toimisi suomalaisessa katukuvassa ja tavoitteena oli saada myyntipaikka Kuopion torilta. Sitten tuli mutkia matkaan.

Luvattomasta jäätelömyynnistä jopa ilmiantoja

Pohjolainen sanoo saaneensa torin myyntipaikkojen vuokraamista hoitavalta yhdistykseltä vastauksen, jonka mukaan jäätelön myyminen torilla ei ole mahdollista.

– Heidän mukaansa seitsemän euroa päivässä maksavilla normaaleilla toripaikoilla ei saa myydä jäätelöä ja kolmella, jopa kymmeniä tuhansia maksavalla jäätelökioskipaikalla on jo yrittäjä.

– Se kesä meni sitten siinä, sillä en voinut lähteä tekemään investointeja ilman myyntipaikkaa. Tarvitsin myös aikaa ajatusten keräämiseen ja jatkosuunnitelmien tekoon.

Kuopion kaupunkirakennelautakunta käsitteli jäätelömyynnin rajoituksia loppuvuodesta ja tuolloin kaupungin tilanne ylitti niin paikallisen kuin valtakunnallisenkin uutiskynnyksen.

Yle kertoi muun muassa aiemmin, että kireän tilanteen vuoksi torikauppiaiden ja kaupungin välillä on jopa riidelty käräjillä. Kalliita vuokria maksavia jäätelömyyjiä on myös suojeltu tekemällä ilmiantoja luvattomasta irtojäätelön myynnistä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kauppakeskuksen johtaja tarjosi apua

Mediahuomio oli tarpeen, sillä sen avulla Pohjolainen sai mielenkiintoisen yhteydenoton.

– Torin vieressä sijaitsevan kauppakeskuksen johtaja otti yhteyttä ja tarjosi kioskille paikkaa kauppakeskuksen sisäänkäynnin vierestä. Saatiin sovittua molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu ja vuokra liikkuu ihan muissa lukemissa, kuin mitä se torilla olisi ollut.

Nuorta yrittäjää kilpailurajoitukset ja hirmuvuokrat kismittävät.

– Se on sosialismia eikä tervettä markkinataloutta. Uskon myös muiden yrittäjien haluavan homman toimivan niin, että vuokrat olisivat kohtuulliset ja jäätelökioskin voisi laittaa minne haluaa. Yrittäjille jäisi enemmän rahaa ja hinnat laskisivat. Heiltä onnistuisi varmasti myös tapahtumien järjestäminen.

Toripaikkoja hallinnoiva yhdistys käyttää vuokratuloja juuri muun muassa tapahtumien järjestämiseen.

Rullajäätelön myynti alkaa torin reunalla muutaman päivän kuluttua, mutta minkä maun kauppias uskoo nousevan suosikiksi?

– Nyt pistit kyllä pahan. Niitä on paljon ja kotoa löytyvältä maistelijaraadilta taitaa jo tulla jäätelörullia korvista ulos. Kokeilujen perusteella luulen, että suosituin maku voisi olla Nutella-jäätelö. 

Lue myös:

    Uusimmat